Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen korostaa tuoreessa blogikirjoituksessaan äänestämisen tärkeyttä tulevissa europarlamenttivaaleissa. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen korostaa tuoreessa blogikirjoituksessaan äänestämisen tärkeyttä tulevissa europarlamenttivaaleissa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Yleisradion tehtäviin ja toiminnan rahoitukseen kohdistuu muutospainetta. – Tätä asiaa ei voi loputtomiin venytellä ja vanutella, joten seuraavalla vaalikaudella perussuomalaiset ottavat Ylen toiminnan kriittiseen tarkasteluun, kansanedustajat Jari Ronkainen ja Olli Immonen sanovat. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomessa on keskusteltu kauan niin sanotusta työvoiman kohtaanto-ongelmasta. Tällä tarkoitetaan sitä, että työnantajat ja työntekijät eivät kohtaa toisiaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunta hyväksyi lopullisesti tänään aselain kiristykset, joilla pannaan täytäntöön EU:n asedirektiivi. Vain perussuomalaisten eduskuntaryhmä yhtenäisesti vastusti aselain kiristyksiä, joita direktiivi ei edes vaadi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunta äänesti tänään ampuma-aselain pykälämuutoksista. Lakiuudistus lähti liikkeelle EU:n direktiivistä, joka annettiin Pariisin terrori-iskun jälkeen. Perussuomalaiset pitävät koko direktiiviä järjettömänä, sillä Pariisin terrori-iskussa ISIS murhasi toistasataa ihmistä salakuljetetuilla – eli luvattomilla – rynnäkkökivääreillä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan jäsen Olli Immonen ihmettelee Suomessa harjoitettua susipolitiikkaa ja erityisesti sitä, että keskustan ollessa pääministeripuolueena susiongelmaa ei ole saatu hoidettua kuntoon. Lue lisää >
Eduskunnassa käsiteltiin valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 2. osaa: Ratkaisuja työn murroksessa. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Olli Immonen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kansanedustajat kritisoivat varapuhemies Mauri Pekkarisen (kesk.) toimintaa suullisella kyselytunnilla eilen. Pekkarinen antoi perussuomalaisten kysyä oman kysymyksensä vasta noin viisi minuuttia ennen kyselytunnin päättymistä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaiset syyttivät tänään eduskunnan suullisella kyselytunnilla hallitusta valtion varojen tuhlailusta ja siitä, että se kohdentaa vähätkin varat haittamaahanmuuttoon. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen totesi, että suomalaiset vanhukset ovat heitteillä, nuorten syrjäytyminen on jo kansantauti ja suomalaisen hyvinvointivaltion aiemmin tarjoama turvallisuus ja inhimillisyys kansalaisia kohtaan ovat murentuneet. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan jäsen Olli Immonen ihmettelee Suomessa vellovaa keskustelua ilmastonmuutokseen, metsien hakkuuseen ja hiilinielun kasvattamiseen liittyen. Esimerkiksi Ilmastopaneeli IPCC:n toimijat ovat todenneet, että metsähakkuita tulisi voimallisesti rajoittaa Suomessa, jotta ilmastonlämpeneminen voitaisiin pitää 1,5 asteessa esiteolliseen aikaan verrattuna. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen ei ole yllättynyt tuoreen TNS-gallupin kyselyn tuloksesta, jonka mukaan 62 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että kaikilla Suomeen tulevilla ulkomaalaisilla ei pidä olla oikeutta samoihin sosiaalietuuksiin ja palveluihin kuin Suomen kansalaisilla. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan jäsen Olli Immonen vaatii tänään jättämässään kirjallisessa kysymyksessä hallitukselta lisätoimia puurakentamisen edistämiseksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustajat ja eduskunnan ympäristövaliokunnan jäsenet Olli Immonen ja Rami Lehto vaativat hallitukselta toimia, jotta se kieltäisi uskonnollisin perustein rituaaliteurastetun lihan maahantuonnin ulkomailta Suomeen. Immonen ja Lehto ovat jättäneet asiasta kirjallisen kysymyksen hallituksen vastattavaksi. Lue lisää >