Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen hoitolaitoksissa tapahtuneista potilaskuolemista. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen hoitolaitoksissa tapahtuneista potilaskuolemista. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kuntavaalit siirtyvät kesäkuun 13. päivälle. Asiasta kertoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. Perussuomalaiset vastustaa siirtoa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Euroopan komission rokoteohjelman takkuilun vuoksi jo kuusi EU-maata hankkivat rokotteita myös komission ohjelman ulkopuolelta. Komissio ei voinut kertoa EU-maiden johtajille viime torstaina konkreettista apua. EU-maiden kansalaistenkin mitta alkaa täyttyä komission rokoteohjelmaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen muistuttaa kotimaisen rokotekehityksen tärkeydestä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomen Kuntaliitto tiedotti viime viikolla, kuinka uhka- ja väkivaltatilanteet ovat edelleen kasvussa ensihoidossa. Fyysisen väkivallan tapauksia kirjattiin jopa 130 prosenttia edellistä vuotta enemmän. Perussuomalaiset kansanedustajat Mari Rantanen ja Jari Ronkainen vaativat kovempia tuomioita ensihoitajiin kajoamisesta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustajat Ritva ”Kike” Elomaa, Leena Meri, Mari Rantanen ja Veikko Vallin ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen eläinsuojelulain noudattamisen valvonnasta. He peräänkuuluttavat hallitukselta eläinsuojelurikosten valvonnan tehostamista lainsäädäntöä uudistamalla ja resursseja lisäämällä valvontaa suorittaville viranomaisille. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Hallitus on tänään pitänyt tiedotustilaisuuden, jossa se on kertonut koronarajoitusten tiukennuksista. Perussuomalaiset totesivat kyselytunnilla, että tavoitteet ovat ymmärrettäviä, mutta toteutuksessa on parantamisen varaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Marinin hallitus on tilannut ihmisoikeusjuristeilta selvityksen siitä, miten Sipilän hallituksen kaudella ulkomaalaislakiin tehdyt tiukennukset ovat vaikuttaneet ja miten ne saataisiin kumottua. Työryhmän antamat suositukset tarkoittavat Maahanmuuttoviraston ex-ylijohtajan mukaan koko turvapaikkaprosessin romuttamista. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kokoontui tänään ja valitsi sääntömääräisesti ryhmän puheenjohtajiston ja työvaliokunnan alkaneelle istuntokaudelle 2021. Eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkaa yksimielisesti Ville Tavio Turusta. Tavio on toisen kauden kansanedustaja. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) nimittämä kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR on eilen antanut suosituksen, että kahdessa annoksessa annettavien koronarokotteiden annosväli tulisi pidentää 12 viikkoon. Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen on suosituksesta ihmeissään. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Angry Birds -pelin kehittäjänä tunnettu Peter Vesterbacka on löytänyt Suomen toisen asteen oppilaitosten opiskelijakadossa markkinaraon. Vesterbackan uusi yhtiö pyrkii hyödyntämään tilannetta tuomalla maksua vastaan Suomeen lapsia kaukomailta. Liikeneuvottelut Suomen kunnissa ovat jo alkaneet. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalainen kansanedustaja, lakivaliokunnan jäsen Mari Rantanen on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee hallitukselta toimenpiteitä, joilla poliisille saataisiin oikeudet tarvitsemiinsa tietoihin uhka-arvioiden tekemistä varten. Lue lisää >
Korona on tappanut maailmalla yli kaksi miljoonaa ihmistä ja Ruotsissa ylitettiin 10 000:n rajapyykki. Suomella olisi kaikki edellytykset voittaa koronasota. Ongelmana on hitaus, sanoo kansanedustaja Mari Rantanen (ps.). Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen on tehnyt kantelun valtakunnansyyttäjän toimista oikeuskanslerille, joka on Suomen ylin julkisten tehtävien laillisuudenvalvoja. Lue lisää >