Suomalaisten velkaantumiseen liittyvät ongelmat pahenevat pahenemistaan. Kansanedustaja Lulu Ranteen mukaan nykyinen 20 prosentin korkokatto edustaa edelleen laillistettua koronkiskontaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomalaisten velkaantumiseen liittyvät ongelmat pahenevat pahenemistaan. Kansanedustaja Lulu Ranteen mukaan nykyinen 20 prosentin korkokatto edustaa edelleen laillistettua koronkiskontaa. Lue lisää >
PS ARKISTO
KOLUMNI Väestötutkija Timo Aron mukaan 2030-luvulla koko Suomi taantuu Helsinkiä, Tamperetta ja Turkua lukuun ottamatta. Taantumaa on kuitenkin mahdollista hillitä ja koko maan kehittämistä edistää, mutta valitettavasti Marinin hallitus ei näin tee. Se on päin vastoin kiihdyttämässä taantumista hiilidioksidijahdilla. Lue lisää >
Perussuomalaisten kansanedustajan Lulu Ranteen mukaan hallituksen päätökset siirtää Suomi-radan linjaus hankeyhtiöneuvottelijoiden sovittavaksi, ja kytkeä EU:n CEF-rahoituksen haku yhtiövalmisteluun, aiheuttivat neuvotteluihin umpisolmun ja CEF-hausta myöhästymisen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Talouspolitiikan arviointineuvoston raportti vahvistaa sen, mistä ekonomistit, lehdistö ja oppositio ovat jo pitkään varoittaneet: hallituksen talouspolitiikka rakentuu epärealistisille odotuksille ja jättää Suomen haavoittuvaksi kielteisille yllätyksille. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten kansanedustajan Lulu Ranteen mukaan hallitus vie keskustelua koko ajan pois välikysymyksen ytimestä, eli ulkoministeri Haaviston toiminnasta. Lue lisää >
PS ARKISTO
Hyvä johtaja tunnistaa ja tunnustaa huonon suunnitelman tai väärän päätöksen nopeasti, ja tekee tarvittavat korjaavat toimenpiteet heti sen sijaan, että jäisi odottelemaan ihmettä, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne. Lue lisää >
PS ARKISTO
Pääministeri Antti Rinne syytti Postin johtoa omistajaohjauksen harhaanjohtamisesta. Syytös esitettiin suorassa lähetyksessä kaikelle kansalle. Lue lisää >
PS ARKISTO
Suomi on pieni avotalous, jonka vientihinnat määräytyvät maailmanlaajuisilla markkinoilla. Brändi ja laatu eivät ole enää kestäviä kilpailuvaltteja, vaan markkinoilla pysymisen edellytyksiä, muistuttivat perussuomalaiset, kun eduskunnassa käytiin läpi valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2020-2023. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Täysistunnossa keskusteltiin tänään lapsi- ja perhemyönteisemmän Suomen rakentamisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne toteaa, että Rinteen hallitusohjelma ja täysistuntosali olivat täynnä kauniita lauseita lapsista ja lapsiperheistä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Pohjoismaiden vihreä vasemmisto ehdottaa Pohjoismaiden neuvostolle tekemässään ehdotuksessa yhteistyötä äärioikeiston torjumiseksi. Lue lisää >
PS ARKISTO
Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja Lulu Ranne kommentoi tänään neuvoston kokouksessa Tukholmassa pitämässään puheessa ministerineuvoston elokuussa hyväksymää visiota. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Tietääkö tämä hallitus yhtään mitä on tekemässä? kysyy kansanedustaja, diplomi-insinööri Lulu Ranne. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
– Pääministeri Antti Rinne lupasi Ylen A-talkissa (19.9.) päänsä pantiksi, että vuoden päästä elokuussa hallitus on päättänyt 30 000:sta työpaikasta, kansanedustaja, DI Lulu Ranne ihmettelee hallituksen verkkaista tahtia. Lue lisää >