Varsinaissuomalainen PS-kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa vaatii nopeita toimia tieverkoston kunnostamiseksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Varsinaissuomalainen PS-kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa vaatii nopeita toimia tieverkoston kunnostamiseksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Norjassa pyritään vähentämään varsinkin ulkomaisten autojen ulosajoja, nokkakolareita ja peräänajoja asettamalla maailman tiukimmat rengasvaatimukset. – Tästä tulisi Suomen ottaa mallia, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut työryhmän tutkimaan päästöjen ohjauskeinoja. Työ on valmistunut ja taloustieteen professori Matti Liskin työryhmä esittää, että bensan ja dieselin myyntiin tulisi kiintiöt, joita valtio myisi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Viime kaudella kevytautolainsäädäntöä liikenne- ja viestintävaliokunnassa käsitellyt perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen on julkaissut kannanoton blogissaan. Lue lisää >
Hallituksen tavoitteena on avata Parikkalan raja-asema kansainväliselle liikenteelle vuonna 2024. Tällä hetkellä asema on auki viitenä päivänä viikossa ja palvelee lähinnä raskasta liikennettä ja vähäisissä määrin luvanvaraista henkilöliikennettä. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
– Nyt olisi korkea aika ohjata rahaa tienpitoon, sillä kansantalouden pyöriminen edellyttää hyväkuntoisia teitä. Samalla kyse on myös liikenneturvallisuudesta, kansanedustaja Jouni Kotiaho sanoo. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Kansanedustaja Sheikki Laakson ykköstavoite on saada Kouvolan ja Kotkan välinen valtatie kuntoon. Kesäkuussa Laakso teki lisätalousarvioaloitteen, jossa hän esittää, että valtatien muuttamiselle nelikaistaiseksi keskikaidetieksi myönnettäisiin 190 miljoonaa euroa. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa kantaa suurta huolta Rinteen hallituksen talouslinjasta. Tuore pääministeri Antti Rinne laskee suunnitelmissaan vahvasti tulevan talouskasvun ja työpaikkojen lisääntymisen varaan. Lue lisää >
Helsingin seudun liikenteen (HSL) uudet vyöhykkeet otettiin käyttöön 27.4.2019. Samalla 70 vuotta täyttäneille tuli uusi lippualennus. Alennuksen käyttöönotossa on ollut epäselvyyksiä. Suomen Uutisten tietoon on tullut tapauksia, joissa alennusta on kyselty esimerkiksi lippuja myyvistä kioskeista, joissa ei ole osattua auttaa asiakkaita. Lisäksi moni alennukseen oikeutettu ei ole välttämättä tietoinen edusta. Lue lisää >
Itsestään ajavat henkilöautot ovat pyörineet suuren maailman teillä jo jonkin aikaa. Nyt on ilman kuskia köröttävä kuorma-autokin suorittanut neitsytmatkansa yleisellä tiellä. Kyseessä on tieteen ja tekniikan voittokulku, jota kuitenkin sumentaa alan työpaikkojen nuiva kohtalo. Kyse on ylipäätään siitä, että niukasti koulutusta vaativat ammatit ovat katoamassa. Aivan uusia työpaikkojakin toki syntyy mutta niihin ei ole kylmiltään... Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen korostaa tuoreessa blogikirjoituksessaan äänestämisen tärkeyttä tulevissa europarlamenttivaaleissa. Lue lisää >
Konduktööri kertoo alkuvuodesta havaitusta valelippusovelluksesta Suomen Uutisille – HSL:n mukaan ongelma havaittiin noin kuukausi sitten. Lue lisää >
Ylen puoluejohtajatentissä torstai-iltana nähtiin erikoista kiertelyä ja sanallista väistelyä, kun puoluepomoilta kysyttiin, kannattavatko he veronkorotuksia liharuualle ja autoilun kustannuksille. Lopulta kävi selväksi, että vihervasemmisto haluaa nostaa autoilun kustannuksia ja ruuan verotusta. Lue lisää >