Eduskunta keskustelee tänään lainvalmistelusta. Oppositio kalistelee sapeleita. Lainvalmistelu on muka huonoa, perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari ihmettelee. Lue lisää >
Eduskunta keskustelee tänään lainvalmistelusta. Oppositio kalistelee sapeleita. Lainvalmistelu on muka huonoa, perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari ihmettelee. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten kansanedustajat Laura Huhtasaari, Olli Immonen, Leena Meri, Jari Ronkainen, Sami Savio ja Ville Tavio vaativat nuorille turvapaikanhakijoille automaattista ikätestausta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaiset saivat tahtonsa läpi lakivaliokunnassa. Perinteistä avioliittoa puoltava kansalaisaloite viedään täysistuntoon äänestykseen juuri niin kuin kuuluukin. Kansalaisaloitteen hyväksymisen puolelle asettuivat valiokunnassa vain perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien edustajat. Lue lisää >
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin rukousaamiaiselta kotiutunut perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari sanoo kunnioittavansa Trumpia, vaikka ei jokaisesta asiasta välttämättä tämän kanssa samaa mieltä olekaan. Lue lisää >
Peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille ensi keväänä jaettava feminismikirja on herättänyt vastareaktioita. Moni ihmettelee, miksi oppilaille tarjoillaan tasa-arvoa yksipuolisesta näkökulmasta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Pakkoruotsista vapautumisen ensimmäinen askel otetaan ensi vuonna, kun alueellinen kielikokeilu käynnistyy eri puolilla Suomea. Olen perustanut työryhmän tarkkailemaan kokeilun edistymistä ja valmistelemaan suunnitelmaa siitä, kuinka kielivapaus voitaisiin toteuttaa eli pakkoruotsi lakkauttaa tulevaisuudessa koko Suomessa, kertoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Tiina Elovaara esittää perusopetuslain muuttamista niin, että myös kiusaaja voidaan siirtää toiseen kouluun, jos hän aiheuttaa toiselle oppilaalle ruumiillista tai henkistä vahinkoa. Tähän saakka toiseen kouluun on siirretty lähes aina uhri, ei kiusaaja. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Hallitus aikoo nopeuttaa turvapaikkavalitusten käsittelyä. Eduskunta puhui hallituksen esityksestä lähetekeskustelussa tiistaina. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunta keskusteli eilen hallituksen esityksestä perustulokokeiluksi, jonka esitteli tuore sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps.). Kokeilua esitetään 2 000:lle satunnaisesti valitulle työttömälle kahden vuoden ajaksi. Lue lisää >
Tommi Korpihalla
Leena Meren (ps.) ja Laura Huhtasaaren (ps.) esitys riskialttiiden turvapaikanhakijoiden keskittämisestä omiin keskuksiin tuotti tulosta. Hallitus päätti nopealla aikataululla riskitapausten keskittämisestä 1-3 keskukseen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustajat Leena Meri ja Laura Huhtasaari sanovat Kajaanin tragedian, jossa kantasuomalainen mies joutui tapetuksi kahden turvapaikanhakijan toimesta, tuovan esille selkeän puutteen vastaanottokeskusten toimintatavoissa. Kierrättäminen ei ratkaise ongelmaa Miehen surmanneet irakilaiset turvapaikanhakijat siirrettiin Kajaanin Otanmäkeen, koska he aiheuttivat ongelmia toisessa keskuksessa. – Vastaanottokeskuksissa on turvapaikanhakijoita, jotka syystä tai toisesta eivät sopeudu ja heitä kierrätetään keskuksesta... Lue lisää >
KOMMENTTI | Leena Meri vastaa blogissaan valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen sekä ex-puolustusministeri Elisabeth Rehnin Helsingin Sanomissa esittämiin väitteisiin. Meri muistuttaa, että maahanmuuton kiristyksiä koskevat perustuslakivaliokunnan lausunnot ovat olleet yksimielisiä. Lisäksi Meri kummeksuu Ojasen lausuntoja, joissa tämä vähättelee demokraattisilla vaaleilla valittuja kansanedustajia kutsuen näitä ”keltanokiksi”. Suomen Uutiset julkaisee Leena Meren kommentin ohessa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Särkänniemen delfiineistä nousseen kohun myötä on paikallaan nostaa esiin Suomen tuotantoeläinten ja eläinten hyvinvointi yleensä, sanovat perussuomalaiset kansanedustajat, eduskunnan eläinsuojeluryhmän jäsenet Ritva Elomaa (pj.), Laura Huhtasaari, Anne Louhelainen ja Leena Meri. Eläimille suotava itseisarvo Ilta-Sanomat kirjoitti (1.9.16), että eläinsuojelulain valmistelu on kestänyt ihan liian kauan. – Se pitää paikkansa. Kuulumme eduskunnan eläinsuojeluryhmään ja pyrimme voimakkaasti... Lue lisää >