EU:n suunta on liittovaltio. Vain perussuomalaiset vastustavat tätä kehitystä. Muut puolueet ovat EU:n puudeleita, totesi perussuomalaisten kansanedustaja, presidenttiehdokas Laura Huhtasaari eduskunnassa pitämässään ryhmäpuheenvuorossa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
EU:n suunta on liittovaltio. Vain perussuomalaiset vastustavat tätä kehitystä. Muut puolueet ovat EU:n puudeleita, totesi perussuomalaisten kansanedustaja, presidenttiehdokas Laura Huhtasaari eduskunnassa pitämässään ryhmäpuheenvuorossa. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Laura Huhtasaari (ps.) kommentoi Saksan hallitusneuvottelujen dramaattista tilannetta tiedotteessaan. Lue lisää >
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari onnitteli viime viikonloppuna Twitterissä Puolaa ja sen itsenäisyyden puolesta marssinutta 60 000 ihmistä. Valtamedia nosti Huhtasaaren hehkutuksesta kohun, koska sen mielestä Varsovassa järjestetty kulkue oli äärioikeistolainen. Puolassa asuva suomalainen kertoo, mitä marssilla todellisuudessa tapahtui. Lue lisää >
Sauli Niinistön mukaan kukaan ei ole uhkaillut Suomea. Niinistö kuitenkin muisteli Putinin sanoneen, että jos Suomi liittyy Natoon, niin sitten rajan takana on heidän kannaltaan vihollinen. Lue lisää >
SUOMEN UUTISET
Kokkolan Vanhalla Tullipakkahuoneella vieraillut presidenttiehdokas Laura Huhtasaari muistutti puheessaan Snellmanin ja Paasikiven ajattelun keskeisistä periaatteista ja siitä, kuinka kansan tahdon mukaisen politiikan ja itsenäisyyden kunnioittaminen elää edelleen perussuomalaisissa. Lue lisää >
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari esitteli vaaliteemojaan Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen presidenttisarjassa täydelle luentosalille. Lue lisää >
MATIAS TURKKILA
”Todella lämmittää nähdä isänmaallisia nuoria. Kiitos teille”, PS-nuorten kokouksessa vieraillut Laura Huhtasaari aloitti. Nuoret olivat hetkeä aikaisemmin laulaneet Lippulaulun. Lue lisää >
Pixabay
KOMMENTTI | Mediatutkija Anu Koivunen ja Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Timo Haapala ajautuivat lauantaina rajuun kiistaan siitä, mitä naispuolisista presidenttiehdokkaista saa sanoa ja mitä ei. Anu Naistutkimuksen dosenttina toimiva Koivunen moitti hieman kärkkäitä, joskin normaalin journalismin piiriin kuuluvia Tuula Haataista koskevia kommentteja ”pilkaksi”. Tilanteen tekee oudoksi se, että Anu Koivunen on itse moittinut presidenttiehdokas Laura Huhtasaarta. Lue lisää >
Satakunta syyskokoukseen sapunutta perussuomalaista nuorta kokoustaa tänään Porissa, Satakunnassa. Puhujavieraana nähdään 14.00 alkaen presidenttiehdokas Laura Huhtasaari (ps.). Kokousta isännöi perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila. Lue lisää >
Vanha järjestys palasi Ylen lokakuun puoluekannatusmittauksessa. Keskusta ohitti vihreät, kun perinteiset kolme suurta puoluetta kasvattivat kukin kannatustaan reilulla prosenttiyksiköllä. Perussuomalaisten kannatus syöksyi peräti kolme prosenttiyksikköä 6,9 prosenttiin. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Miina on ison ja harvaanasutun maan kustannustehokas puolustusväline. Miinoilla oli jatkosodan torjuntavoitossa keskeinen merkitys. Ottawan sopimukseen liittymisestä vastuussa olevat poliitikot tietoisesti heikensivät maamme puolustusta, sanoo perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari. Lue lisää >
LEHTIKUVA
”TURHA”. Siinä Helsingin Sanomien otsikko uudesta Aku Louhimiehen Tuntemattomasta sotilaasta. Ja kaksi tähteä päälle. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaiset naiskansanedustajat ovat ottaneet kantaa pääministeri Juha Sipilän asemaan. Keskustelu asemasta alkoi, kun toimittaja Lauri Nurmi kertoi kirjassaan perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamisen taustoista. Lue lisää >