THL suosittelee suu-nenäsuojusten käyttöä terveydenhuollon ammattilaisille, sairastuneiden lähikontakteille ja julkisilla paikoilla liikkuville oireisille henkilöille. THL:n mukaan muut eivät todennäköisesti hyödy suojien käytöstä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
THL suosittelee suu-nenäsuojusten käyttöä terveydenhuollon ammattilaisille, sairastuneiden lähikontakteille ja julkisilla paikoilla liikkuville oireisille henkilöille. THL:n mukaan muut eivät todennäköisesti hyödy suojien käytöstä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ruotsissa havaittiin koronaepidemian alkuvaiheessa, että somaleilla oli suuri yliedustus koronaan menehtyneiden joukossa. Nyt myös Norjassa on todettu, että koronatartunnan saaneiden joukossa on huolestuttavan monta somalivähemmistön jäsentä. Syiden arvellaan liittyvän somalien omaan kulttuuriin ja somalinkielisen koronatiedotuksen vähäisyyteen. Lue lisää >
NHK
Japanilaisen tutkijaryhmän mukaan korona voi levitä tavanomaisen keskustelun välityksellä, jos keskustelijat ovat riittävän lähellä toisiaan. Kansanedustaja Mika Niikko (ps.) on suomentanut Japanin yleisradioyhtiö NHK:n esittämän tiededokumentin, jossa asiaa puidaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomi ja Suomen terveydenhuoltojärjestelmä varautuu koronavirusepidemian ensimmäisen aallon vastaanottamiseen. Suomen Uutiset selvitti, mikä on tämänhetkinen varautumisemme taso tärkeillä osa-alueilla: koronaviruksen testauksessa ja jäljittämisessä, lääkehuollossa, suojavarusteiden ja hoitopaikkojen määrässä sekä karanteenitoimien koordinoinnissa. Lue lisää >
Matti Matikainen
Kansanedustaja Arja Juvonen (ps.) kommentoi kirjoituksessaan hoitajien tilannetta. Hän esittää hoitajille vaarallisen työn lisää sekä vaatii oikeutta koronatesteihin. Lue lisää >
Saksan tunnetuin talousalan tutkimuslaitos IFO-instituutti on laatinut strategian koronaviruksen vaikutusten hallintaan ja rajoitusten purkamiseen. Perusoletuksena on, että yhteiskunnan toiminnoille asetettuja rajoituksia ei voida poistaa nopeasti ja yhdellä kertaa. Rajoituksia tulisi poistaa asteittain ja siinä vaiheessa, kun virustilanne, testit ja tehohoidon kapasiteetti ovat hallinnassa koronaepidemian huipun jälkeen. Lue lisää >
Satoja koronatartuntoja ja kymmeniä kuolleita Tukholman vanhainkodeissa – nukutusaineet loppumassa alueen sairaaloista – työnantajat joutumassa raastupaan suojavarusteiden puutteesta – pääministeri Löfven sanoo tilanteen pahenevan yhä. Lue lisää >
WIKIMEDIA
Koronakriisin kärjistyminen Euroopassa sai poliittisessa keskustelussa aikaan historiallisen täyskäännöksen maaliskuun alkupuolella. Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa usein kuultu huoli huutavasta työvoimapulasta ja maahanmuuton väistämättömästä tarpeellisuudesta vaihtuivat nopeasti huoleksi lamasta ja työttömyydestä. Lue lisää >
Tartuntatautilaki edellyttää yleisvaarallisten tautien nopeaa pysäyttämistä. Hallitus on valinnut toisen strategian, koronaa yritetään nykystrategian mukaan ainoastaan hidastaa. Koronaan perehtynyt kansanedustaja Rantanen kysyy, voiko hallitus ylittää lain määräyksen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Intiassa on viime päivinä yritetty tavoittaa uskonnolliseen Tablighi Jamaat -rukoustapahtumaan osallistuneita tuhansia intialaisia koko maan eristyksen aikana, The Economic Times uutisoi. Tapahtumaan on osallistunut myös tuhansia Intian ulkopuolelta tulleita. Intiassa jännitteet muslimiyhteisöä kohtaan ovat kasvaneet rukoustapahtuman myötä ja sen järjestäjät saattavat joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Lomautukset lisääntyvät ja työttömyys kasvaa kautta maailman hengästyttävää vauhtia. Pandemian kulkua rajoitetaan toimenpiteillä, jotka iskevät kovaa ja suoraan talouden ytimeen. Edellisistä lamakausista tehty tutkimus todistaa, että massatyöttömyyskin lisää väestön kuolleisuutta. Ruotsin vaikeista valinnoista kertoo SVT. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kansanedustaja Leena Meri on huolissaan koronaepidemian vaikutuksesta lääkkeiden saatavuuteen. Erityisesti hän on huolissaan niistä lääkkeistä, joita käytetään pitkäaikaissairauksiin ja joita käytetään myös koronaviruksen hoidossa. Tällaisia lääkkeitä on esimerkiksi klorokiiniä ja hydroksiklorokiiniä sisältävät lääkkeet, joita käytetään muun muassa nivelreuman ja malarian hoidossa. Lue lisää >
Normaaliolojen hallinnollinen johtaminen ei riitä poikkeustilassa, vaan sen rinnalle tarvitaan kriisiajan johtamisjärjestelmä, joka on vakiomenettely tällaisissa tilanteissa. Eversti Urpo Leppäjärven mielestä operaatiokeskus olisi pitänyt ottaa käyttöön heti, kun koronakriisi alkoi. Hän kommentoi asiaa Suomen Uutisille. Lue lisää >