Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koronaohjeistusten ja -määräysten tiedottamisesta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koronaohjeistusten ja -määräysten tiedottamisesta. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas haluaa selvyyttä Gasumin ja ABO Windin tuulivoimasopimukseen. Asiasta kirjallisen kysymyksen jättänyt Peltokangas sai Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraiselta (sd.) tylyn vastauksen, jonka mukaan asia ei kuulu valtion omistajaohjauksen toimivaltaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen tiedustelee hallitukselle jättämässään kirjallisessa kysymyksessä kausi- ja ulkomaalaistyöntekijöiden karanteeneista sekä koronasuositusten ja -rajoitusten valvonnasta. Lue lisää >
PS ARKISTO
Kansanedustaja Leena Meri vaati kirjallisessa kysymyksessään varsarahan palauttamista suomenhevosten kasvattajille romahtaneen suomenhevoskannan pelastamiseksi. Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän vastaus ei ollut aivan sitä, mitä hän toivoi. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja, farmaseutti Minna Reijonen on huolissaan Suomen yliopistollisten sairaaloiden säilymisestä yliopistollisina sote-uudistuksen myötä ja teki asiasta eduskunnassa kirjallisen kysymyksen ministerin vastattavaksi. Reijonen pitää yliopistollisuuden säilymistä sairaaloissa tärkeänä kilpailukyvyn ja tutkimuksenkin takia. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula on tuohtunut Luonnonvarakeskuksen aikeista lopettaa susien pannoitus. Susikannan kasvaessa holtittomasti eivät metsästäjät voi laskea koiriaan irti, hirvenmetsästys on uhattuna ja myös liikenneturvallisuus vaarantuu. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Sitovan hoitajamitoituksen sisältävä vanhuspalvelulain uudistus astui voimaan 1.10.2020. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää uudistusta täysin lässähtäneenä. Antikainen on jättänyt kirjallisen kysymyksen hoitajamitoituksen toteutuksen valvonnasta ja todellisesta vaikutuksesta hoitajien työnkuvaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy, miten hallitus on tukenut urheiluseuroja ja -sarjoja koronan aiheuttamissa taloudellisissa ongelmissa ja miten hallitus aikoo turvata seurojen ja sarjojen tulevaisuutta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee hallituksen linjauksista Veikkauksen edunsaajajärjestöjen rahoittamisen ja peliriippuvaisten auttamisen suhteen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee hallituksen varautumisesta konkurssihakemusten kasvavaan määrään koronapandemian jälkeen. Lue lisää >
PS ARKISTO
Kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan varajäsen Arja Juvonen on jättänyt jo toisen kirjallisen kysymyksen hallitukselle liittyen kehitysyhteistyövarojen väärinkäyttöön kohdemaissa. Huijaukset ja väärinkäytökset kehitysyhteistyövarojen käytössä ovat jatkuneet, mutta rahahanat ovat edelleen auki. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen tiedustelee kirjallisessa kysymyksessään hallitukselta, miten se aikoo auttaa lomautettuja ja irtisanottuja työntekijöitä aktivoitumaan, kouluttautumaan, ylläpitämään ammattitaitoaan ja uskomaan tulevaisuuteen. Lue lisää >
PS ARKISTO
Itä-Suomesta on viimeisen vuoden aikana lakkautettu tehtaita ja lentoliikenne on ollut keskeytyksissä. Nyt uhattuna ovat myös junayhteydet. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen haluaa tietää, aikooko ylitoitettuja ilmastotavoitteita ajava hallitus hankaloittaa maaseudun ihmisten elämää lakkauttamalla myös joukkoliikenneyhteydet. Lue lisää >