Brittien tuonti EU:n ulkopuolisista maista ohitti ensi kertaa EU-maiden tuonnin alkuvuoden aikana. Verrattuna pariin aiempaan vuoteen nähden alkuvuoden tuonti EU-maista on pudonnut vuosi vuodelta, uutisoi ajatushautomo Facts4EU. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Brittien tuonti EU:n ulkopuolisista maista ohitti ensi kertaa EU-maiden tuonnin alkuvuoden aikana. Verrattuna pariin aiempaan vuoteen nähden alkuvuoden tuonti EU-maista on pudonnut vuosi vuodelta, uutisoi ajatushautomo Facts4EU. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kehottaa pohtimaan, mitä ulkopuolinen vihamielinen toimija haluaisi. – Hän haluaa nähdä heikon Euroopan, jossa yhteiskuntien koheesio hajotetaan laajamittaisella maahanmuutolla ja jossa kansalaisten luottamus päätöksentekoon rapautetaan venyttämällä, kiertämällä ja rikkomalla sääntöjä ja sopimuksia. Lue lisää >
Politiikan professori Eric Kaufmannin tutkimus paljastaa, että cancel-kulttuuri vaivaa yhdysvaltalaisia, brittiläisiä ja kanadalaisia yliopistoja. Ilmiö on paljon laajempi kuinyksittäisistä julkisuuden kohutapauksista voisi päätellä. Tutkimus paljastaa, että akateemisten yhteisöjen poliittinen asenneilmapiiri on kiristynyt. Korkeasti koulutettujen ihmisten parissa ilmenee ennakkoluuloisuutta ja parviälyä. Valtaväestöä vasemmistolaisemmassa akateemisessa ympäristössä esiintyy halukkuutta sensuroida vastakkaisten näkemysten edustajia. Erityisesti yhteiskuntatieteiden puolella vähemmistöön jäävät... Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Iso-Britannian korkein oikeus on päättänyt kieltää Isis-terroristijärjestön riveissä taistelleelta naiselta oikeuden palata entiseen kotimaahansa. Päätöstä pidetään ennakkotapauksena, sillä moni maa pohtii tällä hetkellä, mitä terroristialueilta palaaville kansalaisille tulisi tehdä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ruotsin puolustusvoimien komentaja Micael Bydén on valmis tuomaan armeijan apuun vauhdittamaan koronarokotuksia kansankodissa. Svenska Dagbladetin haastattelussa kenraali näkee yhteiskunnan uhkakuvan paljon entistä monimutkaisempana ja puolustusvoimien on oltava muutoksissa mukana. Lue lisää >
SU. Kuvituskuvaa
Ruotsin uusien koronarajoitusten mukaan maahantulo Tanskasta kielletään kaikilta henkilöiltä, joilla ei ole siihen erityisen pakottavaa syytä. Määräykset astuivat voimaan 22. joulukuuta ja jo ensimmäisen viikon aikana takaisin Tanskaan käännytettiin lähes 3 000 henkilöä, kertoo SVT. Perinteinen turvapaikkaturistin tie Euroopasta Suomeen on nyt poikki. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Brexit-neuvottelujen katkeaminen viime viikolla hermostutti EU:n autonvalmistajat, Financial Times uutisoi. EU:n kauppataseen ylijäämä Britanniaan olisi haavoittuvainen mahdollisille tullimaksuille. EU väläyttää kompromissihaluaan kauppasopimusneuvottelujen jatkamiseksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
EU ja Iso-Britannia aloittavat kahdeksannen neuvottelukierroksen. Neuvotteluissa tähdätään osapuolten väliseen kauppasopimukseen ja yleisesti osapuolten välisiin suhteisiin. Suuria toiveita neuvottelujen etenemiselle ei ole. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Laittomat maahanmuuttajat yrittävät Englantiin yhä kiihkeämmin kumiveneillä Ranskasta. Yrittäjiä on ollut viime viikkoina satoja. Ison-Britannian sisäministeriö onkin pyytänyt armeijaa apuun pysäyttämään vailla tarvittavia asiakirjoja olevien tulijoiden tulvan. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kun britit luovuttivat Hong Kongin Kiinalle, Hong Kongille taattiin erityisasema vähintään 50 vuodeksi. Nyt, 23 vuotta vallanvaihdon jälkeen, Kiina sääti turvallisuuslain, joka heikentää Hong Kongin asemaa merkittävästi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen on jättänyt sisäministeri Maria Ohisalolle kirjallisen kysymyksen vastattavaksi yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta. Lue lisää >
PS ARKISTO
EU-komissio esittää EU-maille 750 miljardin euron kokoista elpymisrahastoa, jotta unioni toipuisi koronan aiheuttamasta talouskriisistä nopeasti. Elpymisrahastosta 500 miljardia jaettaisiin tukina ja 250 miljardia lainoina. Rahastosta merkittävä osa menee koronakriisistä pahimmin kärsineille Italialle ja Espanjalle. Lue lisää >
Euroopan komissio on aloittanut kurinpitomenettelyn Isoa-Britanniaa vastaan, Financial Times uutisoi. Sanktiomenettely johtuu siitä, ettei saarivaltakunta ole noudattanut EU-kansalaisten vapaan liikkuvuuden sääntöä, eikä se ole huolehtinut EU-kansalaisten oikeuksista. Lue lisää >