Päivystyksiä ja erikoissairaanhoidon työnjakoa koskevan lainvalmistelun etenemisen aikataulu on herättänyt laajalti kiinnostusta. Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kertoo uudistuksen etenemisen aikataulusta. Lue lisää >
PS ARKISTO
Päivystyksiä ja erikoissairaanhoidon työnjakoa koskevan lainvalmistelun etenemisen aikataulu on herättänyt laajalti kiinnostusta. Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kertoo uudistuksen etenemisen aikataulusta. Lue lisää >
PS ARKISTO
Keskusta ja Liike Nyt tekivät välikysymyksen koskien alueiden eriarvoista kohtelua. Esille he nostivat terveyspalvelujen huonon saatavuuden ja terveyskeskusten lakkauttamiset. Kansanedustaja Rami Lehtinen on ihmeissään keskustan välikysymyksestä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunta käsitteli keskiviikkona keskustan ja Liike Nytin välikysymystä hallituksen aluepolitiikasta. Illan keskustelun aikana kävi monin paikoin selväksi, että kyse oli keskustan halusta haastaa nimenomaan perussuomalaiset, jotka ovat monin paikoin uhanneet keskustan asemaa alueen suurimpana puolueena. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisen Nuorison mielestä Suomen lastensuojelun suurimmat ongelmat ovat aliresursointi ja puutteelliset keinot vaarallisissa kotioloissa elävien lasten auttamiseen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalainen Nuoriso vaatii aluevaltuustojen palkkioiden ja ryhmätukien määrittämistä valtiojohtoisesti. Viime päivinä on uutisoitu aluevaltuustojen itse päättämistä suurista kokouspalkkioista ja ryhmätuista aluevaltuutettujen määrään suhteutettuna samalla kun kyseiset hyvinvointialueet ovat huomattavasti alijäämäisiä. Lue lisää >
KUVAKAAPPAUS/YLE
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kehottaa tuoreessa lausunnossaan Suomea vahvistamaan julkista talouttaan ja ryhtymään uusiin toimiin, joilla sekä tehostetaan julkisia toimintoja että lisätään valtion tuloja. Valtiovarainministeri Riikka Purra pitää hyvänä ulkopuolisen asiantuntijan analyysia – IMF:n suositukset tukevat omaa näkemystäni julkisesta taloudesta: tarvitsemme lisätoimia, jotta pääsemme hallitusohjelman tavoitteisiin. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunta aikoo saada vuoden 2024 talousarvion käsiteltyä vielä ennen joulua. Hurraa-huutoihin ei ollut paljon aihetta, kun perussuomalaisten kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan kunta- ja hyvinvointijaoston puheenjohtaja Minna Reijonen esitteli valiokunnan mietintöä kohdasta kuntien rahoitus. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunta on tänään käsitellyt valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027. Perussuomalaisten valtiovarainministeri Riikka Purra painotti palautekeskustelun puheenvuorossaan sitä, miten Suomen julkinen talous on nyt tienhaarassa. Lue lisää >
PS ARKISTO
KOLUMNI | Historioitsija, kansanedustaja Teemu Keskisarja kirjoittaa verotuksesta ja byrokratiasta. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman on huolissaan kuntouttavan työtoiminnan tulevaisuudesta. Hänen mukaansa kuntouttavan työtoiminnan osalta vallitsee tällä hetkellä tietämättömyys TE-palvelujen uudistuksen muuttaessa kuntataloutta ja toimintamalleja. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ministeri Kaisa Juuso vastasi hallituksen nimissä sille tehtyyn välikysymykseen sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalveluista sekä hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamisesta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron keskustan välikysymykseen sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalveluista sekä hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamisesta esitti kansanedustaja Minna Reijonen. Reijonen lupasi hallituksen käärivän hihat ja ryhtyvän hartiavoimin töihin sille jätetyn sotkun korjaamiseksi. Ensin Reijonen kuitenkin halusi muistettavan, miten tähän on tultu. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Kansanedustaja Rami Lehtinen pitää huolestuttavana kasvaneita hoitojonoja. Kaikkien hyvinvointialueiden jonot ovat kasvaneet, ja elokuun lopussa erikoissairaanhoidon jonoissa oli yli 177 00 ihmistä. Lehtisen mielestä edellisen hallituksen ehdottamaa hoitajamitoitusta ei voida toteuttaa nykyisillä resursseilla, laki kun ei hoida yhtäkään potilasta. Lue lisää >