Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Hurun mukaan sisäministeriön selvitys puoltaa täysin vääriä keinoja laittomasti maassa olevien keskuudessa syntyneiden varjoyhteiskuntien ratkaisemiseksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Hurun mukaan sisäministeriön selvitys puoltaa täysin vääriä keinoja laittomasti maassa olevien keskuudessa syntyneiden varjoyhteiskuntien ratkaisemiseksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti aikaisemmin hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaati hallitusta puuttumaan varhaiskasvatuksen ja koulutuksen alueelliseen ja etniseen eriytymiseen, etteivät ongelmat eskaloidu entisestään. Opetusministeri Li Anderssonin (vas.) mukaan ongelmat lieventyvät rahoittamalla maahanmuuttoa. Lue lisää >
Hallituksen kutsuhuuto karkotetuille: ”Jääkää Suomeen!” Hallitus haluaa tehdä laittomasta oleskelusta laillista. Nyt hallitus esittää muina hallituksina, että kielteisen turvapaikkapäätöksen ja jopa karkotuspäätöksen Suomessa saaneet voisivat jatkossa saada oleskeluluvan opiskelupaikan perusteella. Perussuomalaiset huomauttavat, että nyt järki käteen, arvoisat ministerit. Kyseinen esitys nimittäin romahduttaisi koko turvapaikkajärjestelmän. Jatkossa ei olisi enää mitään väliä sillä, mikä on turvapaikkahakemuksen lopputulos:... Lue lisää >
LEHTIKUVA
Hallitus määrätietoisesti romuttaa turvapaikkajärjestelmän, syyttivät perussuomalaiset tänään suullisella kyselytunnilla. Hallitus on esittänyt, että jopa kielteisen turvapaikkapäätöksen ja karkotuspäätöksen Suomessa saaneet voisivat jatkossa saada oleskeluluvan opiskelupaikan perusteella. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelu hallituksen esityksestä laiksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Esityksen mukaisesti kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut voisi jatkossa hakea opiskelijan oleskelulupaa edellytysten täyttyessä. Lue lisää >
PS ARKISTO
Katujengien toimintarepertuaariin kuuluvat esimerkiksi väkivaltaisen rap-kulttuurin ihannointi, ryöstely ja uhkailu, huumeiden myynti, aseet ja muunlainen väkivalta. – Jengit, kuten moni muukin rikollisuus nykyään, ovat pitkälti maahanmuuton seurauksia. Niin kauan kuin tätä ei hyväksytä ja olla valmiita korjaamaan, tilanne pahenee, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ruotsalaisen SVT:n tuottama tutkivan journalismin erikoisohjelma Uppdrag granskning tarkastelee tuoreessa jaksossaan maahanmuuttajien hallitsemaa ongelmalähiötä Tjärna Ängaria, joka tunnetaan myös nimellä ”Pikku Mogadishu”. Asukkaista 80-90 prosenttia on ulkomaalaisia, useimmat heistä somalitaustaisia. Asuinaluetta rasittavat laaja työttömyys ja rikollisuus, jotka eivät ole enää viranomaisten hallinnassa. Poliisi myöntää avoimesti, että tilanne on toivoton. Lue lisää >
YLE
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra havainnollisti Ylen puoluejohtajien vaalikeskustelussa eilen, miten kehitysapumiljardeja voitaisiin vaihtoehtoisesti hyödyntää sotessa, mikäli Suomessa olisi kykyä laittaa menot tärkeysjärjestykseen. – Jos ottaisimme kehitysavusta vaikka yhden miljardin, niin sillä yhdellä miljardilla saisi palkattua vuodeksi 20 000 soteammattilaista. Nämä ovat arvovalintoja, Purra sanoi ja muistutti, että kehitysapumenot rahoitetaan velkarahalla. Tämä ei miellyttänyt Ylen juontajaa... Lue lisää >
PS ARKISTO
Ilta-Sanomien puoluejohtajatentissä tänään kävi jälleen selväksi, että Keskusta puhuu äänestäjille mielellään hyvinvointialueiden palveluiden parantamisesta, mutta vaikenee siitä, millä rahalla palvelut maksetaan. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistutti kollegalleen, keskustan Annika Saarikolle, että hallinnollinen uudistus ei vielä ratkaise kansalaisten soteongelmia, vaan palvelujen taustalle tarvitaan rahaa ja resursseja. Lue lisää >
KUVAKAAPPAUS/YLE
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nosti eilen Ylen aluevaalitentissä esille, että Suomen sote-järjestelmän ongelmat liittyvät pitkälti siihen, että nykyisin sote on riittämättömästi resursoitu, joten mitoitukset ja takuut eivät vielä takaa mitään. – Tarvitaan resursseja ja erityisesti me tarvitsemme tekijöitä, Purra sanoi. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistutti Ylen aluevaalitentissä eilen, että uusien hyvinvointialueiden rahoitus on suurelta osin valtion varassa. Valtion kaikilla muilla menokohteilla on siis suora yhteys siihen, kuinka paljon ja kuinka laadukkaita sote-palveluja suomalaisille jatkossa voidaan tarjota. Valtio käyttää vuosittain miljardeja euroja haitalliseen maahanmuuttoon, kehitysapuun, EU-tukipaketteihin ja ylikunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten kansanedustajan ja puolueen 2. varapuheenjohtajan Mauri Peltokankaan saama syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on hylätty Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Lue lisää >
PS ARKISTO
Vihreillä on kova hinku pelastaa maailmaa ja antaa oleskeluluvat jopa maassa laittomasti oleville ulkomaalaisille. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistuttaa, että vastaanoton ja kotouttamisen kulut ovat vain murto-osa maahanmuuton kokonaiskustannuksista. Suurimmat kulut syntyvät erityisesti siitä, että tulijat saavat huomattavasti enemmän tulonsiirtoja ja käyttävät julkisia palveluita kuin mitä he maksavat veroja. Lue lisää >