Saksan mahtipuolue CDU:lla on edessään puoluekokous ja puheenjohtajan vaihto. Valita saattaa vaikuttaa koko Euroopan suuntaan. VTT Heikki Koskenkylä raportoi Saksan tilanteesta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Saksan mahtipuolue CDU:lla on edessään puoluekokous ja puheenjohtajan vaihto. Valita saattaa vaikuttaa koko Euroopan suuntaan. VTT Heikki Koskenkylä raportoi Saksan tilanteesta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomen Pankin entinen osastopäällikkö, VTT Heikki Koskenkylä kommentoi tulikuumana käyvää keskustelua euroalueen yhteisvastuusta. Koskenkylä muistuttaa, etteivät jäsenmaat vastaa toistensa veloista. EU:n perussopimus kieltää jäsenmaita ottamasta vastattavaksi toisen jösenmaan taloudellisia vastuita. Niin ikään tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti viikonlopun kultarantakeskusteluissa voimakkaan kriittisen kannan yhteisvastuun kasvattamiseen. Lue lisää >
Spiegel
Saksan turvallisuuspoliisi BfV on päättänyt pistää ”tarkkailuun” AfD:n radikaalimman puoliskon, niin sanotun Flügelin. Samalla on BfV:n päällikkö julistanut kaksi AfD:n maakuntajohtomiestä, Björn Höcken ja Andreas Kalbitzin ”äärioikeistolaisiksi” (rechtsextrem). Asiaa koskevassa aineistojulkaisussaan antaa BfV ymmärtää, että se harkitsee myös koko puolueen asettamista ”tarkkailuun”. Saksan politiikan käänteitä analysoi FT Pekka Kauppala. Lue lisää >
SU
Suomen Perusta -ajatuspajan Marko Hamilo käy kahden Saksan-asiantuntijan kanssa läpi Saksan poliittista kriisiä. Valtiotieteen tohtori Heikki Koskenkylä ja filosofian tohtori Pekka Kauppala keskustelevat ajatuspaja Suomen Perustan videolla Saksan demokraattisesta kriisistä, joka on johtanut valtapuolue CDU:n puheenjohtajan eroon. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Saksan suurimman puolueen puheenjohtajavalinta sotkee Saksan politiikkaa ja vaikuttaa koko unioniin. Edellisen puheenjohtajan valintaan osallistui 999 valitsijamiestä. Koko Euroopan suunta on siis varsin harvojen käsissä. Lue lisää >
Saksan kristillisdemokraatit ovat hankalan kysymyksen edessä. Puolueen tiukka linjaus olla tekemättä yhteistyötä vasemman laidan Linken ja oikeistolaidan AfD:n kanssa herättää kritiikkiä eritoten itäisissä osavaltioissa. Saksi-Anhaltissa CDU olisi valmis vähemmistöhallituksen muodostamiseen AfD:n tuen avulla, saksalaislehti FAZ uutisoi. Lue lisää >
Saksan kristillisdemokraattien (CDU) ahdinko Thüringenin osavaltiossa syntyneen kohun vuoksi kasvaa. Puoluejohto ei ainakaan omilla toimillaan ole lieventämässä kriisiä. Osavaltiossa järjestetään uudet vaalit. Lue lisää >
Thüringenin pääministerivaalin sotku on levinnyt jopa Saksan ulkopuolelle. Saksassa asuva toimittaja Pertti Rönkkö on seurannut vaalien jälkimainingeissa vellonutta nettikirjoittelua. Saksalaiset kysyvät demokratian perään. Lue lisää >
Saksan itäisessä Thüringenin osavaltiossa vihervasemmistolta kiehahti kuppi nurin. Heidän etukäteen sopimansa pääministeriehdokas hävisi vaalit. Vasemmistopuolue Linken ryhmäjohtajan käytös oli kaukana poliittisesti korrektista käytöksestä. Lue lisää >
Saksan kahdessa osavaltiossa Brandenburgissa ja Saksissa käytiin sunnuntaina maapäivävaalit. Suurin vaalivoittaja oli vaihtoehtopuolue AfD, joka tuli toiseksi molemmissa osavaltioissa. Perinteiset suurpuolueet CDU ja SPD kärsivät tappiot. Lue lisää >
Vihreät nousivat Suomessa hallitukseen, ja Saksassa Die Grünen on kesäkuun gallupeissa jo ohittanut liittokansleri Merkelin CDU/CSU:n. Kaikki eivät ole vihreiden voittokulusta innoissaan. Talouskeskusteluissa puhutaan jo Saksan teollisuuden alas ajamisesta, deindustrialisaatiosta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Saksan poliittinen tilanne lähenisi täydellistä uusjakoa, mikäli maassa järjestettäisiin liittopäivävaalit nyt. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Saksan kristillisdemokraattien (CDU) konservatiivisiipi arvelee maan hallitussovun järkkyvän. Tästä syystä liittokansleri Angela Merkelin tulisi siirtää valtikka mahdollisimman nopeasti ja järjestäytyneesti Anngret Kramp-Karrenbauerille. Lue lisää >