Inflaatio jyllää Yhdysvalloissa. Bensiinin ja ruuan hinnan nousu iskee kipeimmin kaikkein köyhimpiin. Presidentti Biden myöntää itsekin, että hänen hallintonsa avokätisellä koronatukien jaolla on ollut osuutta inflaation pahenemiseen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Inflaatio jyllää Yhdysvalloissa. Bensiinin ja ruuan hinnan nousu iskee kipeimmin kaikkein köyhimpiin. Presidentti Biden myöntää itsekin, että hänen hallintonsa avokätisellä koronatukien jaolla on ollut osuutta inflaation pahenemiseen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Euroopan unionin rajanaapurissa Turkissa on viitteitä taloudellisesta kaaoksesta. Omituisinta on, että romahdus on itseaiheutettua. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan uskoo talouslinjansa voimaan. Lähes koko muu maailma on eri mieltä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Tanskan entinen maahanmuuttoministeri Inger Støjberg sai 60 päivän vankeustuomion vuoden 2016 toimista, jolloin Støjberg määräsi 23 pariskuntaa erotettavaksi toisistaan. Pariskuntien osapuolista toinen tai molemmat olivat alle 18-vuotiaita. Støjberg kertoo tehneensä päätöksen päättääkseen lasten pakkoavioliitot. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Miehenä syntyneen uimarin ylivoima naisten uinnissa on saanut hänen joukkuetoverinsa masennuksen partaalle. Pennsylvanian yliopiston naisuimarit tietävät, että eivät tule pärjäämään transnaiselle, vaikka harjoittelisivat kuinka kovasti. Yliopiston johto kehottaa naisuimareita kääntymään mielenterveyspalvelujen puoleen, jos eivät kestä joukkuetoverinsa menestystä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Nuorten ja lasten tekemät ryöstöt ovat lisääntyneet huimaa vauhtia Ruotsissa. Tekoihin liittyy erittäin vastenmielisiä piirteitä, jotka osaltaan heijastavat mahalaskun tehnyttä maahanmuuttopolitiikkaa. Ilmiö ei ole vieras Suomessakaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Espanjalla on 70 miljardin euron ongelma, Financial Times kirjoittaa. Ongelmana on saada EU:n elvytysrahat käytetyksi, sillä vastaavaa rahatulvaa ei ole maassa ennen koettu näin lyhyessä ajassa. Maan vasemmistohallitus haluaisi käyttää suurimman osan rahoista kuluvalla vaalikaudella. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Satakunta vasemmistoanarkistia riehui Leipzigin kaduilla maanantaina. Mellakoitsijoiden ilkivalta kohdistui autojen lisäksi myös paikalliseen moskeijaan. Moskeijan joutuminen vasemmistolaisten viharikoksen kohteeksi johtui siitä, että Antifa pitää kyseistä moskeijaa tukevaa yhdistystä Turkin valtion kätyrinä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki tavoittelee yhteistyötä EU-jäsenmaiden isänmaallisten oikeistokonservatiivipuolueiden kanssa. Tavoitteena on vastustaa Euroopan liittovaltioistamista ja vallan keskittämistä Brysseliin. Aiheesta uutisoi uutistoimisto PAP. Lue lisää >
Viime vuonna Ruotsissa surmattiin 47 ihmistä 366 eri ammuskelussa. Surmista puolet tapahtui Tukholmassa. Tänä vuonna mennään valitettavasti noidenkin lukujen ylitse. Balkanin sodista peräisin olevat aseet alkavat olla vähissä pimeillä markkinoilla ja nyt turvaudutaankin yhä useammin luotiaseiksi sorvattuihin startti- ja kaasupistooleihin. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ruotsissa ammutaan hengiltä eniten ihmisiä Euroopassa. Ampujista 85 prosenttia on taustaltaan maahanmuuttajia. Dagens Nyheter kävi läpi kaikki Ruotsissa tehdyt ampumisrikokset vuodesta 2017. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Iranin patavanhoillinen papisto haluaa ihmisten lisäksi myös kissat ja koirat kuriin, kertoo AFP. Lemmikeistä pitää päästä eroon muutenkin niukkuudesta kärsivässä maassa. Ajatollat astuvat nyt omaan miinaan ja ”eläinten vallankumous” saattaa vielä halkaista temppelin esiripun. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Stavropolin alueen entinen autokatsastustoiminnan päällikkö voisi hyvinkin päätyä Guinnesin ennätysten kirjaan. Jos kyseisessä teoksessa esiteltäisiin saavutuksia korruption saralta. Syyttäjän mukaan kyseinen eversti pisti työkavereidensa kanssa omiin taskuihinsa valtion rahoja vuosittain lähes 12 miljoonaa euroa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ruotsalaiskolumnisti tylyttää vahingoniloisena Suomen pääministeriä, joka on hakeutunut ikäänkuin kyseenalaiseen seuraan. Samalla kyseinen kirjoittaja tulee vihjanneeksi, että Sanna Marinin poliittisessa arvostelukyvyssä olisi noin yleisesti ottaen petraamisen varaa. Lue lisää >