Uudessa-Seelannissa on valmisteilla lakiesitys, joka laittaisi karjatalouden metaanipäästöt verolle. Uuden veron odotetaan siirtyvän suoraan kuluttajahintoihin. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Uudessa-Seelannissa on valmisteilla lakiesitys, joka laittaisi karjatalouden metaanipäästöt verolle. Uuden veron odotetaan siirtyvän suoraan kuluttajahintoihin. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Libanon on käytännössä romahtanut valtio, jonka asukkaista 80 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella. Kyprokselle ja EU:n alueelle on 175 kilometrin hengenvaarallinen merimatka. Yhä useammat ovat valmiita ottamaan riskin. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ulkomaalaistaustaisen väestön osuus kasvaa Ruotsissa kaiken aikaa. Maan kansalaisuuksia myönnettiin vuonna 2021 yli 10 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Uudet kansalaiset tulevat paljolti Euroopan ulkopuolelta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Keskiviikkona Berliinissä väkijoukkoon ajanut armenialais-saksalainen mies on passitettu vankimielisairaalaan. Häntä tullaan syyttämään yhdestä murhasta ja seitsemästätoista murhan yrityksestä. Iskussa käytetystä autosta löytyi julisteita, joissa kritisoitiin Turkin sekaantumista Armenian ja Azerbaidžanin välisiin konflikteihin. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Länsimaiden pakotteet näkyvät yhä selvemmin Venäjän sotateollisuuden arjessa. Tämä koskee erityisesti nykyaikaisissa tappokoneissa tarvittavaa elektroniikkaa. Se saattaa kuitenkin olla vain osatotuus. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kun perussuomalaisten työmies Matti Putkonen totesi (12.10.2016) A-studiossa lepakkojen keuhkojen verisuonten tuhoutuvan ja lepakkojen kuolevan tuulivoimaloiden pyörivien lapojen aiheuttamien paineaaltojen räjäyttäessä niiden sisuskalut, Yle teki asiasta vitsin, vaikka oli itse uutisoinut asian aiemmin. Lue lisää >
Ulkomailla syntyneet äidit synnyttävät enemmän lapsia kuin Ruotsissa syntyneet ja jäävät helposti yhteiskunnan ulkopuolelle, kirjoittaa Göteborgs Posten. Poliitikot ovat periaatteessa yhtä mieltä siitä, että perhesuunnittelua pitää lisätä ja tukipolitiikkaa reivata. Itseoppineet paikalliset ”kätilöt” ovat eri mieltä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Puolasta turvapaikkaa hakeneet syyrialaiset lähtivät karkuun ja poistuivat maasta heti päästyään pois suljetusta säilöönottokeskuksesta. Puolassa on Valko-Venäjän viime kesänä käynnistämän hybridioperaation jäljiltä yhä paljon Lähi-idästä tulleita turvapaikanhakijoita, joiden todellinen tavoite on päästä Puolan sijasta Saksaan. Viranomaisten mukaan he ovat jättäneet turvapaikkahakemuksen Puolaan vain hämäyksenä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ruotsin hallitus jatkanee vaaleihin asti ja Morgan Johansson jatkaa sisäministerinä. Äänestystulos epäluottamuksesta Johanssonia kohtaan oli äärimmäisen tiukka ja ratkesi kurditaustaisen edustajan äänestäessä tyhjää. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Staffanstorpin kunta päätti maaliskuussa olla vastaanottamatta kiintiöpakolaisia. Ruotsissa kunnan päättäjillä on vielä valtaa, sillä he voivat toimia vastoin vääräksi mieltämäänsä lakia. Seurauksia ei ole tulossa ja lääninhallituskin on voimaton. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomen Nato-jäsenyyden eteneminen on pysähtynyt Turkin vastustukseen. Presidentti Recep Tayyip Erdoğan on syyttänyt Suomea muun muassa ”terroristien majoittamisesta”. Maa on asettanut Suomen ja Ruotsin jäsenyydelle ehtoja. Vaatimuslistallaan Erdoğan perää (Turkin Syyriaan 2019 tekemän hyökkäyksen johdosta asetetun) asevientikiellon purkamista sekä sen terroristeina pitämien henkilöiden luovuttamista Turkkiin. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin syyskuun valtiopäivävaaleissa on 1,2 miljoonaa ulkomailla syntynyttä äänioikeutettua. Se on 20 prosenttia enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Ulkomailla syntyneet tapaavat äänestää demareita ja vasemmistopuoluetta. Ihan perusjärjellä voi päätellä, mihin tämä kehitys johtaa. Lue lisää >
RUOTSI | Trollhättanin keskustassa sytytettiin torstai-iltana useita vaarallisia tulipaloja. Liekkeihin jäi kolme rakennusta, useita asuntoja sekä kymmeniä autoja. Poliisin mukaan kyse saattaa olla jengirikollisten kostosta. Lue lisää >