Rajavalvonnan palauttaminen kuukaudeksi Puolan, Tshekin ja Sveitsin vastaiselle rajalle vähensi Saksaan luvattomasti yrittävien määrän puoleen. Poliisi sai kiinni satoja etsintäkuulutettuja sekä 266 ihmissalakuljettajaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Rajavalvonnan palauttaminen kuukaudeksi Puolan, Tshekin ja Sveitsin vastaiselle rajalle vähensi Saksaan luvattomasti yrittävien määrän puoleen. Poliisi sai kiinni satoja etsintäkuulutettuja sekä 266 ihmissalakuljettajaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Lasten ja nuorten ADHD-diagnoosit ovat yleistyneet Ruotsissa valtavaa vauhtia. Tukholmassa kasvu on ollut jopa 1 700 prosenttia 15 vuodessa. Räjäytyksistä tuomituilla lapsilla ja nuorilla on yleensä heilläkin jonkinasteinen impulssikontrolliin vaikuttava aktiivisuus- ja tarkkaavaisuushäiriö. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suuressa operaatiossa torstaina 23.11. etsittiin Hamasin jäsenten ja sen kannattajien omaisuutta. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Rikollisjengien tekemien ampumisten ja räjäytysten takana saattaa tutkijan mukaan olla luonnollinen selitys. Ruotsiin palanneet Isis-terroristit ovat jatkaneet valitsemallaan tiellä jengien jäseninä. Selvitystä vaatisi myös jengirikollisten yhteydet uskonnollisiin ääriliikkeisiin. Lue lisää >
Israelin keskustavasemmistolaisen työväenpuolueen johtajan mukaan vasemmistossa ympäri maailmaa on jotain ”pahasti vialla”. Hän viittaa länsimaisten vasemmistolaisten taipumukseen myötäillä islamistisia militanttiryhmiä, jotka vastustavat naisten oikeuksia ja seksuaalivähemmistöjä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Britanniasta karkotetun somalimiehen vaiheet kuvaavat sitä, miten vaikeaa ulkomaalaisen maasta poistaminen voi olla, vaikka hän olisi syyllistynyt vakavaan rikokseen. Ihmisoikeusjuristit tienaavat isot rahat loputtomassa valituskierteessä, mutta veronmaksajat maksavat laskun. Tällä kertaa karkotuksen onnistumiseksi vaadittiin hotellimajoitusta, turvatoimia ja terapiaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Rikollisjengit palkkaavat Ruotsissa lapsia ja nuoria tekemään puolestaan rikoksia, koska nuoriin rikoksentekijöihin sovelletaan lievempää rangaistusasteikkoa. Jengiläiset värväävät tappavia torpedoita usein nuorisokodeista, koska siellä olevilla lapsilla on elämä usein jo valmiiksi hukassa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Dublinissa tapahtui lapsiin kohdistunut joukkosurman yritys. Media ja poliitikot ovat kuitenkin kiinnittäneet huomionsa lähes yksinomaan veitsi-iskua seuranneeseen katumellakkaan, jossa irlantilaiset osoittivat tyytymättömyytensä vallitsevaa maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan. Massamaahanmuutto on aiheuttanut Irlannissa samoja ongelmia kuin kaikissa muissakin länsimaissa. Poliitikot vaativat tiukempia vihapuhelakeja ja kovempia rangaistuksia ”rasisteille”. Lue lisää >
Ukrainan parlamentin puhemies Ruslan Stefantšuk julkaisi lauantai-iltana videon puhemies Jussi Halla-ahon vierailusta Ukrainan parlamentissa. Ukrainaksi pitämässään puheessa Halla-aho totesi niin Suomen kuin Ukrainan joutuneen historiansa aikana Venäjän imperialismin uhriksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Viime viikonloppuna pienessä ranskalaiskylässä tapahtunut veitsihyökkäys ja nuorukaisen surma kiihdyttävät mieliä Ranskassa. Viranomaiset vaikenevat rikollisten taustoista, mikä lietsoo raivoa sosiaalisessa mediassa. Viha väestöryhmien välillä kasvaa ja väkivaltaan saatetaan turvautua yhä useammin. Lue lisää >
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) puhui tänään Ukrainan parlamentille ja osallistui Holodomor-muistopäivään. Hän vierailee Ukrainassa parlamentin puhemiehen kutsusta. Halla-aho luovutti vierailukäyntinsä aikana Suomen eduskunnan Ukraina-ystävyysryhmän Holodomor-julkilausuman, jonka ovat allekirjoittaneet kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat ja yhteensä 164 kansanedustajaa. Lue lisää >
Toimittaja tiedustelee Alkolta, aikooko se poistaa valikoimistaan israelilaisia viinejä. Alko vastaa myöntävästi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Segregaatio ja rinnakkaisyhteiskunnat ajavat pohjoismaista hyvinvointivaltiota yhä ahtaammalle. Oleskelu tukiviidakossa on kovin monelle ikään kuin oikeus vailla velvollisuuksia. Vallitsevaa todellisuutta voi yrittää taklata, vaikka kansalaiskokeella. Lue lisää >