Liettuan ulkoministeri kertoo Valko-Venäjän valtio-omisteisen matkatoimiston myyvän matkoja Bagdadista ja Istanbulista lähteville lennoille. Matkapakettiin kuuluu kuljetus Liettuan rajalle. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Liettuan ulkoministeri kertoo Valko-Venäjän valtio-omisteisen matkatoimiston myyvän matkoja Bagdadista ja Istanbulista lähteville lennoille. Matkapakettiin kuuluu kuljetus Liettuan rajalle. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Tappava ammuskelu ja jengien piittaamattomuus yhteiskunnan säännöistä on saanut ruotsalaiset vaatimaan lain ja järjestyksen palauttamista yhteiskuntaan. Yli puolet äänestäjistä pitää jengirikollisuuden kitkemistä lähestyvien valtiopäivävaalien tärkeimpänä teemana. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Saksan vihreät saivat Vapun tietämillä paistatella suosion nosteessa. Vihreiden juuri nimetty liittokansleriehdokas Annalena Baerbock toi tuoreutta kisaan. Tämän jälkeen hän on kulkenut kömmähdyksestä toiseen – ja puolueen suosio on valahtanut. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Sveitsiläiset kumosivat fossiilisten polttoaineiden ja lentolippujen verot kansanäänestyksessä, BBC uutisoi. Veroaloitteita vastustaneet muistuttavat, että Sveitsi aiheuttaa vain noin 0,1 prosenttia maailman päästöistä. Heidän mielestään verot vaarantaisivat talouden koronapandemian jälkeen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ruotsin jengiterrori herättää jo huolta etelänaapurissakin. – Ruotsin ongelmasta tulee Tanskan ongelma, jos sitä ei ratkaista, sanoo Tanskan ex-oikeusministeri SVT:n haastattelussa. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin yleisurheiluliitto haluaa lisätä lajin kiinnostavuutta ja helpottaa osallistumista kisailuun. Niinpä urheilija voisi omien tuntemustensa mukaisesti valita sukupuolen, jonka puitteissa kamppailee kullasta ja kunniasta. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tukholmassa 12 henkilöä on saanut syytteet törkeästä rahanpesusta ja törkeistä huumerikoksista sekä törkeästä salakuljetuksesta. Rahanvaihtajat ovat syytteen mukaan pesseet rikollisjengien piikkiin valuuttaa 220 miljoonan kruunun edestä. Rikoksissa hyödynnettiin Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa käytettävää hawala-rahansiirtojärjestelmää. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Britannian aselaki on yksi maailman tiukimmista, joten ampuma-aseiden sijasta rikolliset käyttävät teräaseita. Monikulttuurisessa Lontoossa on viime aikoina nähty poikkeuksellisen paljon viidakkoveitsiä heiluttelevia jengejä keskellä päivää julkisilla paikoilla. Poliisi pelkää tilanteen vain pahenevan kesän mittaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kreikka linjasi turvapaikanhakukäytäntönsä uudelleen. Maa julisti naapurinsa Turkin turvalliseksi kohteeksi Afganistanista, Bangladeshista, Pakistanista, Somaliasta ja Syyriasta tuleville turvapaikanhakijoille. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Tanskan parlamentti hyväksyi kesäkuun alussa lakialoitteen, jonka mukaan Tanskaan saapuvat turvapaikanhakijat sijoitetaan jatkossa EU:n ulkopuolella sijaitsevaan vastaanottokeskukseen odottamaan hakemuksen käsittelyä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Suomea välittömästi seuraamaan Tanskan esimerkkiä. Lue lisää >
Göteborgissa kaksi kaupungin mahtisukua taistelee alamaailman vallasta ja vaikutukset yltävät kouluihin asti. Rikollisklaanien lapset vaativat ikätovereitaan erityiskohtelua – sukunimen varjolla. – Heitä pitää palvella kuin kuninkaita, tilittää koululaisen äiti Expressenissä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Viime päivien aikana Belgiassa on virinyt keskustelu rikosoikeudellisen vastuun ikärajasta Suomen tapaan. Belgiassa Flaamin oikeusministeri haluaa ainakin raiskauksien yhteydessä poistaa ikärajan. Maa järkyttyi pahoin, kun 14-vuotias tyttö surmasi itsensä tultuaan viiden teinipojan joukkoraiskaamaksi. Pojat olivat ladanneet raiskauskuvat sosiaaliseen mediaan. Aiheesta uutisoi VRT. Lue lisää >
Aseellinen väkivalta lisääntyy Ruotsissa, vaikka muualla Euroopassa se vähenee. Syitä on toki useita, mutta ampujat tulevat lähes poikkeuksetta tietyistä osista maailmaa. Göteborgin poliisipäällikkö kirjoittaa mielipideartikkelissa asioista kerrankin niiden oikeilla nimillä. Lue lisää >