Ruotsissa on tähän mennessä tänä vuonna kuollut luoteihin 47 ihmistä. Se on enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Rikollisten ottaessa yhteen yhä useammin myös täysin sivullisten uhrien määrä kasvaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ruotsissa on tähän mennessä tänä vuonna kuollut luoteihin 47 ihmistä. Se on enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Rikollisten ottaessa yhteen yhä useammin myös täysin sivullisten uhrien määrä kasvaa. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Suomen yksi parhaista Venäjän asiantuntijoista, perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen, analysoi tänään tuumaustunnilla Venäjän tilannetta ja tavoitteita Ukrainassa. Luukkasen mukaan parhaillaan ollaan sodan risteyskohdassa, jossa Venäjä pelkää sitä, että suuri joukko venäläisiä sotilaita jää vangiksi, kun huoltoa ei ole. Lue lisää >
Tervetuloa seuraamaan Tuumaustuntia tiistaina 16.8.2022 klo 11. Lue lisää >
Maailma.net, Koneen säätiö
Koneen säätiö myösi viime vuonna 50 500 € arvoisen apurahan Suomen Rauhanpuolustajat ry:n Tottelemattomuusakatemialle. Äärivasemmistolaisista kouluttajista koottu ohjelma tarjosi 10-20 nuorelle lukuvuoden mittaisen koulutuskokonaisuuden. Sen tarkoituksena oli edistää osallistujien verkostoitumista eri alojen vasemmistoaktivistien kanssa. Osa heistä tunnetaan lain rajamailla olevista vaikuttamiskeinoista ja niihin yllyttämisestä. Kouluttajina oli mm. Elokapina, Paleface, Syksy Räsänen ja Pontus Purokuru. Teemat... Lue lisää >
Pixabay, NestoR019
Ruotsissa käydään valtiopäivävaalit 11. syyskuuta tilanteessa, jossa lähitulevaisuus on sumea kaikille. Ehkäpä siksi vaalien keskeiset kysymykset ovat korostetun kotikutoisia. Vaalituloksen voi ratkaista jo pelkästään äänestysvilkkaus. Lue lisää >
Tietokirjauutuus Journalismin kuolema esittelee havainnollisesti ja tarkasti suomalaisen valtamedian alennustilaa. Laajan aineiston ja esimerkkitapausten valossa kirja osoittaa, miten suurten mediatalojen toimituksissa on pitkälti hylätty tavoite neutraalista ja puolueettomasta tiedonvälityksestä. Tilalle on tullut aktivismia ja kritiikitöntä henkilönpalvontaa. Lue lisää >
YLE JÄLKIVIISAAT
KOMMENTTI | Päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa Yleisradion etenevästä politisoitumisesta sekä journalismia käsittelevästä uutuuskirjasta. Lue lisää >
Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuksen yksikössä hylättiin maisterintutkintoa tekevän opiskelijan lopputyö. Helsingin aatehistorian dosentti Ari Helo kysyy, oliko kyse pikemminkin intersektionaalisen tutkimusnäkökulman kritiikin kieltämisestä. Helo toi tapauksen julki Suomen humanistiverkon julkaisussa, Agricolassa. Suomen Uutiset haastatteli Heloa aiheesta. Lue lisää >
Wikipedia
Helsingin yliopiston kansantaloustieteen emiritusprofessori Vesa Kanniaisen mukaan pakolaispolitiikan kriteeriksi olisi nostettava kustannusvaikuttavuus-analyysi. Kanniaisen kirjoitus julkaistiin ajatuspaja Liberassa. Suomen Uutiset haastatteli professoria aiheesta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Rikollisuus on Ruotsin syyskuun alun vaalien tärkein kysymys. Tämä hyödyttää erityisesti ruotsidemokraatteja, jotka ovat pitäneet teemaa yllä muiden puolueiden sulkiessa silmänsä todellisuudelta. Tutkimuksen tärkeimmistä vaalikysymyksistä on tehnyt Göteborgin yliopiston SOM-instituutti. Lue lisää >
Wikipedia, Lehtikuva
Pitkän linjan tilintarkastusammattilainen Pauli Vahtera kritisoi voimakkaasti suomalaisten päättäjien ja yritysjohtajien innokkuutta ja varomattomuutta energia-asioissa. Fortum on tehnyt voitollista toimintaa Suomessa ja lähialueilla. Mikä pakotti yhtiön myymään sähköverkkonsa täällä ja rynnistämään erittäin riskipitoisiin hankkeisiin ulkomailla? Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kaikkien kulkutautien, katastrofien ja sotien alle on jäänyt työelämän kavala muutos. Robotit korvaavat ihmiskäsiä perinteisissäkin töissä ja haastavat koko tavaranvaihtoon sekä palveluksiin perustuvan yhteiskuntajärjestyksen. Muutos jättää kasvavan osan väestöstä odottamaan tumput suorina yhteiskunnan almuja. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin syyskuun valtiopäivävaaleissa on 7,7 miljoonaa äänioikeutettua ja perinteisesti äänestysvilkkaus on ollut suuri. Maahanmuuttajataustaisten äänestäjien määrä kasvaa kaiken aikaa ja se ei voi olla näkymättä vasemmiston kannatuksessa. Horjuva hyvinvointi ja kasvava rikollisuus puhuvat kuitenkin muutoksen puolesta. Lue lisää >