The post Avoin internet kuoli hiljaa – länsimaat tekivät sananvapaudesta turvallisuusriskin appeared first on Suomen Uutiset.

Vielä viime vuosikymmenen alussa avointa internetiä pidettiin länsimaisen liberaalin maailman valttikorttina. Heinäkuussa 2012 YK:n ihmisoikeusneuvosto hyväksyi päätöslauselman, joka peräänkuulutti kansalaisvapauksia myös internetissä. Erityisesti tämä koski valtiorajoja ylittävää sananvapautta. Ruotsin silloinen ulkoministeri Carl Bildt juhli päätöstä historiallisena läpimurtona. Vapaata tiedonkulkua ei pidetty ainoastaan länsimaisena erityispiirteenä, vaan osana visiota vapaammasta ja demokratisoituvasta maailmasta.

Ajatus tuntuu nyt yllättävän kaukaiselta.

Foreign Affairs -lehti julkaisi äskettäin kriittisen kirjoituksen, jonka mukaan avoimen internetin aika on loppunut. Suhtautumisessaan internetiin länsimaat ovat kääntäneet takkiaan perustavanlaatuisesti. 2010-luvun alussa arabikevään sosiaalisen median vauhdittamat protestiliikkeet näyttivät vielä osoittavan, että avoin verkko voisi murtaa autoritaaristen valtioiden informaatiomonopoleja. Internetin vapaus tulkittiin lännessä jopa geopoliittiseksi valttikortiksi, jota haluttiin levittää maailmalle. Tänä päivänä Euroopan digitaalisen politiikan avainkäsite on entistä useammin ”digitaalinen suvereniteetti”. Sen mukaan valtion on kyettävä hallitsemaan paitsi digitaalista infrastruktuuriaan myös verkossa liikkuvaa informaatiota.

Paradoksi näkyy jopa käsitteissä. Euroopan komission varapuheenjohtaja ja digiasioista vastaava komissaari Henna Virkkunen on yrittänyt puolustaa kiisteltyä EU:n Digital Services Actia väittämällä sen ”suojaavan eikä rajoittavan sananvapautta”. Sananvapausjärjestöt ovat kuitenkin varoittaneet, että asetuksen epämääräisesti määritellyt ”järjestelmäriskit” ja niiden poliittinen tulkinta voivat johtaa suhteettomiin sisältörajoituksiin ja painostaa alustoja rajoittamaan myös laillista puhetta.

Osittain muutoksen taustalta löytyy myös ymmärrettäviä olosuhdetekijöitä. Kiinan ja Venäjän informaatiovaikuttaminen, sosiaalisen median polarisoituminen, huomiotalouden kannustimet, koronapandemia ja amerikkalaisten teknologiayhtiöiden globaali valta-asema ovat kaikki osoittaneet, ettei internet ole vain neutraalia infrastruktuuria. Valtiot, yritykset ja poliittiset liikkeet kamppailevat siellä ihmisten mielistä – ja sitä kautta myös vaikutusvallasta.

Huolet vapaasta pääsystä tiedon valtateille ovat länsimaissa vaihtuneet siihen, miten yksittäistä kansalaista ja demokraattista järjestelmää voisi suojella ”väärältä”, ”vaaralliselta” tai ”haitalliselta” informaatiolta. Tämä siirtymä voi kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta poliittisesti se on merkittävä ja erittäin ongelmallinen.

Nyt ihmisiä suojellaan vapaalta puheelta

Arctotherium-nimimerkillä julkaistu essee The Closure of the Internet käsittelee samaa aihetta kuin Foreign Affairs ja tarjoaa kymmenien sivujen edestä täydentävää aineistoa. Sen pääväite on, että hitaan ja vähittäisen rapautumisen sijaan avoin internet suljettiin tietoisesti ja suunnitelmallisesti noin vuosien 2015 ja 2022 välillä.

Internetin sulkeminen tapahtui eri vaiheissa. Vuosina 2015–2019 Euroopan pakolaiskriisi, Brexit, Donald Trumpin nousu ja niin sanotun alt-rightin esiinmarssi herättivät länsimaissa poliittisia haluja tiukentaa sosiaalisen median alustojen yhteisönormeja. Toinen vaihe alkoi vuonna 2020, jolloin sosiaaliseen mediaan luotu valvontakoneisto valjastettiin kontrolloimaan keskustelua pandemiasta, rokotteista, valtioiden sulkutoimista ja Yhdysvaltain presidentinvaaleista.

Vaikka käyttäjätilien hyllyttämiset ja näkyvien somepersoonien ”deplatformaaminen” saivatkin paljon huomiota vuosikymmenen vaihteessa, kontrolli ulottui paljon syvemmälle.

Muutamassa vuodessa syntyi kokonainen uusi valvonnan infrastruktuuri, joka koostui useista toisiaan täydentävistä tekijöistä: loputtomasta moderaattoreiden, faktantarkistajien ja ”trusted flaggereiden” verkostoista, automatisoiduista luokittelujärjestelmistä ja algoritmeille ulkoistetusta näkyvyyden rajoittamisesta sekä uuskielisestä sanastosta, jolla runtattiin sisällön kontrollointia.

Uuskielinen sanasto on jo itsessään osoitus muutoksesta. Käsitteet kuten ”disinformation”, ”misinformation”, ”malinformation”, ”toxicity”, ”harmful content”, ”online safety” ja ”platforming” ilmestyivät 2010-luvun jälkipuoliskolla äkillisesti poliittiseen kieleen. Tämä näkyi piikkinä tilastoissa.

Käsitteet muuttavat poliittista kysymyksenasettelua ja määrittelevät salakavalasti myös suhtautumista sananvapauteen. Jos puheen salliminen määritellään jonkun “platformaamiseksi”, lähtökohtainen oletus ei enää ole se, että ihminen saa puhua lähtökohtaisesti vapaasti (paitsi jos hänen puheensa täyttää hyvin tarkasti määritellyn rikoksen tunnusmerkistön). Sen sijaan puhuminen muuttuu joksikin, jonka sallimisesta instituutio joutuu ottamaan vastuun.

Myös käsite ”online safety” havainnollistaa poliittisia piilomerkityksiä. Aiemmin nettiin liittyvällä turvallisuudella voitiin tarkoittaa esimerkiksi suojaa vainolta, doxxaukselta, tietomurroilta tai muulta rikolliselta toiminnalta. Nyt turvallisuuden piiriin kuuluvat yhä useammin myös sellaiset ajatukset, väitteet ja sisältö, joiden katsotaan aiheuttavan ”yhteiskunnallista haittaa”.

Valvontakoneisto ilman orwellilaista isoveljeä

Kiinan ja Venäjän sensuurikoneistot ovat pahamaineisia esimerkkejä internetin rajoittamisesta. Länsimaissa nettiä ei rajoiteta yhtä näkyvillä ja suorilla keinoilla. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö valvontayhteiskunta voisi muodostua myös ilman varsinaista sensuuriministeriötä.

Arctotheriumin essee kutsuu modernia länsimaista valvontakoneistoa ”para-stateksi”, epäviralliseksi valtiorakenteeksi. Se kuvaa löyhää verkostoa, joka muodostuu valtioista, teknologiayhtiöistä, kansalaisjärjestöistä, tutkijoista, faktantarkistajista, turvallisuusviranomaisista ja perinteisen median toimijoista. Osana verkostoa myös yksityiset toimijat soveltavat käytännössä julkiseen vallankäyttöön rinnastuvia ja jopa kytkeytyviä keinoja. Osa järjestöistä saa valtiollista rahoitusta, osa toimii lakisääteisesti erityisasemassa, osa painostaa yrityksiä maineen, mainostajien tai sääntelyuhan kautta.

Myös Foreign Affairsin analyysi korostaa, että yksityisen toiminnan ja julkisen vallan raja on hämärtynyt. EU Digital Services Act velvoittaa suuret alustat poistamaan laitonta sisältöä ja hallitsemaan yhteiskunnallisia ”järjestelmäriskejä”. Mitä enemmän EU ja sen jäsenvaltiot määrittelevät laittomiksi ilmaisun (ja ajattelun) muodoiksi, sitä suurempi vastuu alustoille syntyy niiden poistamisesta.

Foreign Affairs huomauttaa ilmeisestä kannustinongelmasta, joka ajaa yrityksiä tiukentamaan sisältökontrollia jopa tarpeettomasti. Puutteellisesta tai lepsusta sisällönvalvonnasta voi koitua somejäteille miljardiluokan sakkoja. Vastaavasti liian innokkaasta ja yhteiskunnan sananvapausnormeja tiukemmasta sensuurista ei aiheudu yhtiöille yhtä vakavia seuraamuksia. Tällöin alustoilta olisi jopa rationaalinen ratkaisu olla erittäin kontrolloivia. Olisi siis liian yksinkertaista sanoa, että Facebook, Google tai X ovat vain yksityisiä yrityksiä ja siksi ne tekevät omilla palveluillaan mitä haluavat.

Samat alustat, jotka vielä vuonna 2015 edustivat ”sääntöminimalismia”, muuttuivat muutamassa vuodessa pehmustetuiksi huoneiksi. Sääntörikkomusten lisäksi myös ”rajatapauksia” voitiin painaa näkymättömiin algoritmien avulla. Twitterin myöhemmin julkistetut sisäiset käytännöt osoittivat, että muodollisten porttikieltojen lisäksi käytössä oli hakublacklistejä, ”do not amplify” -listoja ja muita näkyvyyttä rajoittavia mekanismeja.

Suomen Uutiset raportoi Twitter Files -paljastuksista vuonna 2022, kun FBI oli sekaantunut alustan kautta vaalivaikuttamiseen Yhdysvaltain presidentinvaalien alla vuonna 2020 sekä pyytänyt somealustaa puuttumaan jopa vitseihin ja parodiatileihin. Alustalla oli myös harjoitettu systemaattista konservatiivien varjobannaamista.

Tällainen vallankäyttö on poliittisesti salakavalaa, sillä käyttäjän on hankala edes huomata olevansa sen kohteena. Käyttäjä, jonka tili poistetaan, tietää helposti tulleensa sensuroiduksi. Sen sijaan ihminen, jolta algoritmit pienentävät yleisöä 95 prosenttia, ei välttämättä edes tiedä, mitä tapahtui. Myös Foreign Affairs -lehden artikkeli kritisoi uuden ajan nettisensuurin heikkoa yhteiskunnallista läpinäkyvyyttä.

Länsi alkoi omaksua vastustajiensa tapoja

Foreign Affairs arvioi, että internetin tulevaisuudesta käydyn suuren ideologisen kamppailun saattaakin nyt olla voittamassa aivan väärä puoli. 2000-luvun alkupuolella länsimainen oletus oli, että internet ajaisi vapautta myös epädemokraattiseen maailmaan. Tuolloin ajateltiin, että internet kuljettaisi informaatiota rajojen yli nopeammin kuin mitä autoritaariset valtiot pystyisivät kontrolloimaan bittien ja tiedon liikkeitä. Kiinan valvontakoneisto oli lähinnä vitsi.

Jälkikäteen näyttää siltä, että kävikin päinvastoin.

Kiina ja Venäjä tekivät jo varhain selväksi, että ne pitivät vapaata nettiä uhkana omalle poliittiselle suvereniteetilleen. Kiina otti käyttöön reaaliaikaisia henkilöllisyysvaatimuksia ja algoritmista sisällönsuodatusta. Venäjä rakensi blacklist-järjestelmän ja oikeutti verkkosivustojen sulkemista vetoamalla muun muassa ”ääriajattelun torjumiseen”.

Vaikka länsimaita ei voi verrata Kiinaan tai Venäjään, kehitys on kulkenut lisääntyneen kontrollin suuntaan. Länsimaissa puhutaan yhä selvemmin siitä, miten valtioilla on oikeuden lisäksi suorastaan velvollisuus hallita omaa informaatioympäristöään. Käytännön tasolla ”eurooppalaiset arvot” eivät enää korosta sananvapautta.

Tämä näkyy konkreettisesti muun muassa suhtautumisessa anonymiteettiin. Saksan liittokansleri Friedrich Merz on vaatinut oikeiden nimien käyttämistä nettikeskusteluissa. Foreign Affairs muistuttaa, kuinka tämä vaatimus on historiallisesti nurinkurinen. Vaikka anonymiteettiä on pyritty leimaamaan törkykommentoinniksi, se kuuluu olennaisesti liberaaliin valistusperinteeseen. Spinozan, Voltairen ja John Locken kaltaiset länsimaisen ajattelun merkkihenkilöt turvautuivat aikoinaan juuri peitenimiin levittäessään ajatuksia, joiden julkaiseminen saattoi altistaa heidät sensuurille ja vainolle.

Anonymiteetin poistaminen muuttaisi vallan tasapainoa kaikkien niiden kannalta, joiden ajatukset voisivat vaarantaa esittäjiensä työn, aseman, ihmissuhteet tai turvallisuuden. Toisin sanoen anonymiteetti antaa mahdollisuuden viedä huomiota olennaisiin ajatuksiin niiden esittäjän sijaan.

Entä jos väärät henkilöt perivät koneiston?

On ongelmallista arvioida instituutioita ja niiden toimenpiteitä vain nykyisten päättäjien perusteella. Oletetaan, että eurooppalaiset päättäjät laajentaisivat sisällön valvontaa ja kontrollointia torjuakseen Venäjän propagandaa, jihadismia, antisemitismiä, lapsiin kohdistuvia rikoksia tai valheellista terveystietoa. Olennaisempaa on kysyä, haluaisiko saman koneiston ja vallan antaa eteenpäin silloin, kun vaalitulos ei miellytä.

Foreign Affairs nostaa esiin juuri tämän ongelman. Euroopan poliittinen eliitti rakentaa nyt sensuuri- ja valvontainfrastruktuuria osittain siksi, että se pelkää itselleen epämieluisten poliittisten liikkeiden nousua. Jos sellaiset voimat onnistuvat nousemaan valtaan tulevaisuudessa, ne perivät täsmälleen saman infrastruktuurin. Tämä on ollut klassinen valistusfilosofinen argumentti vallan rajoittamisen puolesta.

Arctotherium vie argumentin vielä pidemmälle. Kun tekninen, juridinen ja käsitteellinen infrastruktuuri sisällön kontrollointiin on kerran rakennettu, sitä ei tarvitse enää tulevaisuudessa rakentaa alusta asti uudestaan. Vaikka poliittinen ilmapiiri muuttuisi hetkellisesti sananvapausmyönteisemmäksi, kontrollikoneisto jää horrostilaan odottamaan uutta käyttöönottoa.

Tässä mielessä vuosien takainen avoin internet ja sananvapaus hävisivät vähitellen. Ensin torjuttiin terrorismia, sitten vihapuhetta ja disinformaatiota. Tämän jälkeen kontrollin kohteeksi joutui jopa ”haitalliseksi” koettu faktatieto. Algoritmien myötä somealustoja alettiin puhdistaa ”epätoivottavasta” sisällöstä. Tällä hetkellä käydään jo keskusteluja siitä, pitäisikö netissä saada ylipäätään esiintyä ilman vahvaa tunnistautumista.

Länsimaiden suurin ero autoritaarisiin maihin on siinä, ettei avoimesta internetistä luovuttu koskaan yhdellä virallisella linjauksella. Sen puolustamista vain lakattiin pitämästä tärkeänä tavoitteena.

The post Mies hyökkäsi macheten kanssa ruotsalaiskouluun – uhrien tilasta ei tietoa appeared first on Suomen Uutiset.

Hälytys meneillään olevasta väkivallanteosta tuli hieman kello 14 jälkeen. Kunnan tiedotteen mukaan miekalla varustautunut henkilö pääsi Brinellskolanin lukioon ja vahingoitti useita ihmisiä.

Poliisi kertoo ottaneensa epäillyn tekijän kiinni, eikä yleisölle ole enää vaaraa.

Poliisioperaatio jatkuu edelleen

Tiedottaja Pelle Vamstad vahvisti puoli kolmen aikaan, että kyseessä on käynnissä oleva operaatio ja koulun tilojen läpikäynti jatkuu edelleen. Myös useita muita kouluja ja tiloja Fagerstassa on eristetty.

Kunta kertoo järjestävänsä kriisitukea. Pelastuslaitos on paikalla avustamassa ambulansseja.

Koululaisten vanhemmat ovat yrittäneet iltapäivällä epätoivoisesti tavoittaa lapsiaan. Uusi kouluja koskeva matkapuhelinkielto vaikeuttaa lasten tavoittamista.

The post Uusi maisteriohjelma lähestyy yhteiskunnallista turvallisuutta ennakkoluulottomasti appeared first on Suomen Uutiset.

Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa eletään kiireistä aikaa. Valmisteilla on uusi yhteiskunnallisen turvallisuuden maisteriohjelma, joka alkaa syksyllä 2027. Se vastaa muun muassa kysymyksiin, millaiset ilmiöt koetaan uhkina ja turvallisuushaasteina, miten turvallisuutta hallitaan poliittisesti ja millaista on kriisien ja konfliktien kestävä ratkaiseminen. Entä mitä tarvitaan demokratian, luottamuksen ja tasa-arvon ylläpitämiseen murrosten keskellä?

– Kyseessä on poikkeuksellisen iso satsaus yliopistolta. Saamme kokonaan kolme uutta yliopistonlehtoria, kertoo valtiotieteellisen tiedekunnan varadekaani Leena Malkki.

Tarkoitus on laajentaa turvallisuuskeskustelua

Valtiotieteellisen tiedekunnan varadekaani, talous- ja sosiaalihistorian professori Jari Eloranta tarkentaa lähtökohtia:

– Kaksi vuotta sitten keskusteltiin kokonaisturvallisuudesta sekä omien porukoiden että ulkopuolisten kanssa. Meitä kiinnostaa nimenomaan turvallisuuden yhteiskunnallinen rakentuminen. Tältä pohjalta lähdettiin ideoimaan uutta maisteriohjelmaa, jossa korostuu korkealaatuinen monitieteinen tutkimus.

Molempien mielestä turvallisuuskeskustelussa painotetaan usein lähinnä sotilaallista osaamista. Keskustelua halutaan laajentaa.

– Monitieteinen osaaminen käsittää myös ei-sotilaallista osaamista, kuten rauhan ja konfliktien kriminologian osaamista sekä sosiologian ja sosiaalipolitiikan osaamista.

Yliopiston verkkosivuilla on määritelty yhteiskunnallinen turvallisuus näin: ”Yhteiskunnallinen turvallisuus rakentuu yhteiskunnan kyvystä säilyttää keskeiset toimintonsa, rakenteensa ja identiteettinsä erilaisten uhkien, kriisien ja muutosten läpi, olivat nämä luonnonkatastrofeja, aseellisia konflikteja, pandemioita tai teknologisten muutosten tuomia murroksia.”

Kolme eri opintosuuntaa

Maisteriohjelmaan tulevilla on kandin tutkinto suoritettuna yhteiskuntatieteistä. Kaksivuotinen maisteriohjelma on laajuudeltaan 120 opintopistettä. Koulutuksessa voi valita kolmesta eri opintosuunnasta: Taloudelliset rakenteet, teknologiset murrokset ja kriisit, Demokratia, epätasa-arvo ja yhteiskunnalliset vaikutukset tai Konfliktit, kehitys ja rauhanprosessit.

Näissä syvennytään muun muassa kriisiresilienssiin ja siihen, miten yhteiskunnat ovat selvinneet erilaisista kriiseistä. Muita aiheita ovat teknologinen murros ja sen vaikutus turvallisuuteen sekä yhteiskunnallinen luottamus. Miten kriisialueilla toimitaan, millaisia traumoja syntyy ja miten niistä selvitään? Poliittisia tapahtumia katsotaan laajemmin ja mietitään, mistä kriisit syntyvät.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kirjoittaa kolumnissaan (17.6.2026), että Euroopan nopeasti muuttunut turvallisuusympäristö on nostanut liikennejärjestelmän merkityksen kansallisen puolustuksen keskiöön. Liikennepolitiikka ei ole enää pelkkää arjen sujuvuutta tai elinkeinoelämän kilpailukykyä. Se on huoltovarmuutta, turvallisuutta, puolustusta, sotilaallista suorituskykyä ja kriisinkestävyyttä. Se on kovan turvallisuuden varmistamista ja rakentamista.

– Maaliskuussa julkaistu pohjoismainen varautumisen liikennejärjestelmästrategia korostaa resilienttiä liikennejärjestelmää, joka toimii yli rajojen. Tavoitteena on liikennejärjestelmä, joka turvaa siviililiikenteen, huoltovarmuuden ja sotilaallisen liikkuvuuden kaikissa olosuhteissa, Ranne kirjoittaa.

Verkosto yhdistää toimintoja yli kampusrajojen

Opiskelijat olivat keskeisessä roolissa uuden maisteriohjelman syntymisessä.

– Opiskelijat esittivät toiveen, että olisi enemmän yhteiskunnalliseen turvallisuuteen liittyviä opintoja. Työelämästä tiedetään, että tarvitaan osaajia, jotka ovat laajasti perehtyneet asioihin. Meillä on ajatuksena, että koulutetaan kriittisesti ajattelevia nuoria, Leena Malkki kertoo.

Samassa yhteydessä on luotu myös yhteiskunnallisen turvallisuuden tutkimusverkosto, jonka tutkimuskoordinaattorina toimii Vivi Varjo.

– Verkosto on yksi yhteiskunnallisen turvallisuuden hubin kolmesta osasta. Verkosto tuo yhteen turvallisuuteen liittyvää tutkimusta yli kampusrajojen. Teemme yhteistyötä ja kokoamme tutkimusta yhteiskunnan käyttöön, hän kuvaa.

Leena Malkki lisää, että yliopistossa on menossa kaikenlaista tutkimusta useassa eri tiedekunnassa. Esimerkkeinä hän mainitsee ruokaturvallisuuden, huoltovarmuuden ja erilaisiin kriiseihin valmistautumisen. Avaruuden hallinnastakin on tutkimushanke menossa.

– Eri alojen tutkijat on tarkoitus saada juttelemaan enemmän keskenään, jotta tunnistetaan keskeisiä aiheita ja saadaan tartuttua tutkimustarpeisiin, joihin yhden kampuksen tutkijat eivät pysty yksin vastaamaan.

– Toivomme, että voimme myös monipuolistaa julkista keskustelua. Kun jossain on akuutti tilanne päällä, turvallisuuskeskustelu kapenee. Tarkoitus on laajentaa ajatusta pois pelkästään valtiollisesta turvallisuudesta yhteiskunnalliseen päin, Malkki sanoo.

Kokonaisturvallisuuden osaajista kysyntää

Jari Eloranta kertoo, että oli Leena Malkin ja Vivi Varjon kanssa mukana Yhteiskunnallisen turvallisuuden tulevaisuusfoorumissa, jossa yhtenä teemana oli kestävät informaatioympäristöt.

Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa sanotaan, että Suomen kyberturvallisuusstrategia on uudistettu vuonna 2024 vastaaman muuttunutta toimintaympäristöä. Kyberuhat kehittyvät jatkuvasti, ja viranomaisten arvion mukaan uhkataso pysyy kohonneena myös tulevaisuudessa. Samalla kansalaisten luottamusta digitaalisiin palveluihin on ylläpidettävä. Strategian tavoitteena on, että kyberturvallisuus on erottamaton osa Suomen kokonaisturvallisuutta.

Lukuvuoden aikana on tulossa nuoriin ja turvallisuuteen liittyviä asioita. Pitkäaikaisen yhteiskunnallisen kehityksen kannalta tämä on Malkin mielestä tärkeää.

– Eri-ikäiset ja eri sukupolvet näkevät eri asioita. Nuoret ovat täällä pisimpään.

Kaksivuotisesta maisteriohjelmasta valmistuu asiantuntijoita sekä julkiselle että yksityiselle sektorille.

– Tarjoamme yhteiskunnallisen turvallisuuden ympärille rakentuvaa koulutusta. Julkisella puolella on kova kysyntä tämän alan osaajille. Samoin yritykset ovat olleet todella kiinnostuneita.

Laaja näkökulma turvallisuuteen

Leena Malkki ja Jari Eloranta tuntevat paljon julkisen sektorin toimijoita. He miettivät, miten nämä voisivat osallistua. Myös työelämänprofessuureista on ollut puhetta.

– Haluamme laajentaa penkkiä ja tuoda tutkijoita tutuksi, kuten nousevia tähtiä ja huippututkijoita. Teemme myös kansainvälistä yhteistyötä, Malkki tarkentaa.

Yhteistyötä on viritetty myös alumnien kanssa.

– Vaikuttaja-alumnit ovat hieno voimavara. Miten he näkevät turvallisuusympäristön yrityksissä? Yleinen trendi on, että monet suomalaiset yritykset ovat palkanneet alan osaajia.

Poliitikoilta kolmikko toivoo laajaa näkökulmaa turvallisuuskysymyksiin.

Suomi on merivetoinen talous

Suomen satamien kilpailukyvystä käytiin keskustelua viime keväänä. Satamien häiriötön toiminta on Suomen turvallisuuden, kilpailukyvyn ja ulkomaankaupan kannalta elintärkeää, sillä Suomen ulkomaan tavarakaupasta noin 95 prosenttia kulkee meritse.

– Suomi on merivetoinen talous, jonka satamat ovat sekä kriittistä infraa että talouskasvun perusta. Yhteisen tilannekuvan tarkentaminen ja konkreettisten ratkaisujen löytäminen on nyt keskeistä. Satamainfran suojaamista ja valvontaa on tehostettava, infraa vahvistettava, lupabyrokratiaa vähennettävä ja logistiikkakustannukset pidettävä kurissa, sanoo Lulu Ranne.

Suomessa on yhteiskunnallisesti turvallista, ja juuri siksi tämä maisteriohjelma sopii Suomeen.

– Olemmehan maailman onnellisin kansa, joten jossain on onnistuttu, Eloranta toteaa.

The post Koponen varoittaa Euroopan synkästä terrorismitilanteesta: Islamisaation torjunta vaatii rajavalvontaa ja karkotuksia appeared first on Suomen Uutiset.

Europolin mukaan EU:ssa tehtiin vuonna 2025 yhteensä 45 terrori-iskua. Jihadistinen terrorismi oli suurin uhka: 24 iskua (noin puolet kaikista).

– Toteutuneita jihadistisia iskuja oli yhdeksän, eli enemmän kuin edellisvuonna. Ne vaativat viisi kuolonuhria ja 81 loukkaantunutta, kertoo kansanedustaja Ari Koponen tuoreessa Facebook-kirjoituksessaan.

– Puukotukset, ajoneuvoiskut ja muut jihadistiset hyökkäykset ovat seuraus politiikasta, joka on tuonut Eurooppaan ihmisiä, jotka eivät kunnioita meidän arvojamme eikä lakejamme.

Islamisaatio on pysäytettävä

Koponen vaatii islamisaation pysäyttämistä rajavalvonnalla ja karkotuksilla.

– Vasemmistolaisen ja anarkistisen terrorismin osuus oli 11 toteutunutta iskua. Yksi toteutuneista terrori-iskuista luokiteltiin oikeistoterrorismiksi.

– Olivatko luvut sinulle yllätys? Koponen kysyy.

The post Saksa myllää tiedustelupalvelunsa Venäjän kasvavan uhan alla – sabotaasi ja kyberhyökkäykset pian mahdollisia myös saksalaisille appeared first on Suomen Uutiset.

Saksan keskustiedustelupalvelu BND sijaitsi aikanaan Münchenin kyljessä Pullachissa. Jo silloin Gestapon entisen päämajan ikonisten mäntyjen reunustamissa rakennuksissa tiedettiin, että Venäjä (silloinen Neuvostoliitto) käyttää paikallisorganisaatioita toteuttaakseen sabotaasi-iskuja länsimaissa. Aseena oli terroristijärjestö RAF (Rote Armee Fraktion), jonka jäsenet tiettävästi huilasivat attentaattiensa välissä Itävallan lisäksi Itä-Saksassa.

Venäläisten toimintatavat eivät juuri ole muuttuneet ajoista juuri ennen Saksojen yhdistymistä. Venäjä käyttää edelleen bulvaaneinaan rikollisia ja ”hyödyllisiä hölmöjä”.

Berliinissä tänään majaansa pitävällä Saksan ulkomaantiedustelulla on  tavallaan kädet sidottuna, sillä historiallisista syistä sillä on taakkanaan rutkasti enemmän oikeudellisia rajoituksia kuin monien muiden maiden tiedustelupalveluilla. Nyt rajoitteista halutaan eroon kertaheitolla.

Historian painolasti

Liittokansleri Friedrich Merzin hallitus aikoo muuttaa ulkomaantiedustelupalvelu BND:n roolia perusteellisesti. Toisen maailmansodan jälkeen BND:n toiminta rajattiin tarkoituksella pelkkään tiedonhankintaan, jotta natsi-Saksan tiedustelukoneiston väärinkäytökset eivät toistuisi.

Jatkossa palvelu ei enää vain keräisi tietoa, vaan voisi myös sabotoida, tehdä hyökkäyksellisiä kyberoperaatioita ja ryhtyä aktiivisiin vastatoimiin ulkomaisia toimijoita vastaan.

Uudistuksen taustalla vaikuttaa kaksi tekijää. Ensinnäkin Venäjän sabotaasi- ja vaikuttamisoperaatioiden uhka on kasvanut. Sisäministeri Alexander Dobrindtin mukaan Saksa on päivittäin vakoilun, kyberhyökkäysten ja salaisten operaatioiden kohteena. Toiseksi Berliinissä pelätään, että presidentti Donald Trump voisi katkaista Saksalle tärkeän tiedustelutiedon jakamisen tai käyttää sitä painostuskeinona.

Tiedonhankinnasta tositoimiin

– Kyse ei ole pelkästään siitä, että tiedustelupalvelut pystyvät tulevaisuudessa näkemään ja kuulemaan paremmin sekä analysoimaan tietoa nopeammin. Ennen kaikkea kyse on siitä, että pystymme ryhtymään aktiivisiin toimiin hyökkääjiä ja vihollista vastaan, Dobrindt totesi hallituksen kokouksen jälkeen.

BND:hen kohdistuvia tietosuojarajoituksia aiotaan myös keventää. Tämä antaisi tiedustelupalvelulle mahdollisuuden hyödyntää nykyistä enemmän esimerkiksi tekoälyä ja kasvojentunnistusta sekä säilyttää kerättyjä tietoja pidempään. Uudistusten on määrä tulla voimaan vuonna 2027.