Ex-presidentti Donald Trump selvisi täpärästi murhayrityksestä, mutta Amerikan tila on vakavampi. Trumpin valinta Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi on nyt lähempänä kuin koskaan, mutta samalla pelko ja viha myrkyttävät yhä pahemmin kansalaisten mieliä.
”Surullinen, todella surullinen päivä Amerikalle”, totesi Sky News Australian uutisankkuri Gabriella Power analysoidessaan muiden medioiden kommentointia ex-presidentti Donald Trumpin murhayrityksestä kampanjatilaisuudessa Pennsylvanian Butlerissa.
Murhayrityksessä kuoli kampanjatilaisuuteen osallistunut henkilö ja kaksi muuta haavoittui kahdeksasta puoliautomaattisella AR-15-kiväärillä ammutuista luodista.
”Se oli salamurhayritys”
Sky News otti hampaisiinsa erityisesti uutiskanava CNN:n, jonka tuntuu alkuun vähättelevän Trumpin hiuksenhienoa selviytymistä. Tavan kansa taasen on kauhuissaan siitä, ”kuinka lähellä se olikaan”, eli vain pään suunnittelematon ja nopea kääntäminen pelasti Trumpin hengen.
CNN uutisoi aluksi, että Trump olisi ”kaatunut” puhuessaan lavalla.
– Se oli salamurhayritys, toteaa Sky News Australia.
”Mistähän voisi olla kyse?”
Esille vieritetään lisäksi CNN:n ruutukaappaus, jossa kyseinen uutiskanava kertoo, kuinka ”videokaappaus näyttää tapahtumat Trumpin loukkaantuessa kampanjatilaisuudessaan”.
– Ups, mistähän tässä voisi olla kyse, Sky News ironisoi.
– Kyseessä on vaalikampanjaansa käyvän ehdokkaan murhayritys, jollaista ei ole tapahtunet Amerikassa sitten presidentti Ronald Reaganin murhayrityksen vuonna 1981, painottaa Sky News.
Epäillyllä väkivaltainen tausta
Trumpin murhayrityksestä epäilty 20-vuotias Thomas Matthew Crooks kuoli viranomaisten luoteihin. Hän on kotoisin ampumapaikan lähellä sijaitsevasta Bethel Parkista.
Ala-arvoista uutisointia
Suomen media nosti ensimmäisenä esille Crooksin rekisteröitymisen republikaanien äänestäjäksi. Moni muistuttaa viestipalvelu X:ssä, ettei rekisteröityminen tarkoita mitään, koska joukko Trumpin vastustajia on tehnyt saman estääkseen tämän valinnan puolueen presidenttiehdokkaaksi.
Ikänsä puolesta Crooks on voinut äänestää ainoastaan Pennsylvanian esivaaleissa, joten ainakaan pitkäaikaisesta republikaanien kannattajasta tuskin voidaan puhua.
Onpa paljastava hetki suomalaisessa mediassa. Mitä tahansa mieltä politiikasta onkaan, uutisointi Trumpin salamurhayrityksestä on ollut ala-arvoista ja tuo kylmästi esille toimittajien välittömät vaistot. Hämmästyttävää, miten ne lisäksi yhtenevät eri kanavissa kautta linjan.… pic.twitter.com/H88Jh6aalN
— Dennis Mitzner (@DennisMitzner) July 14, 2024
Salainen palvelu mokasi
Oman osansa kritiikistä saa Yhdysvaltain salainen palvelu ja poliisit, joita useampi paikalla ollut silminnäkijä kertoo varoittaneensa läheisen rakennuksen katolla kiväärin kanssa olleesta miehestä, mutta varoitukset olivat kaikuneet kuuroille korville.
Moni ihmettelee, miten ampuja pääsi ylipäätään katolle, koska Trumpin kampanjatilaisuuksissa ja niiden läheisyydessä on aina ollut erittäin tarkat turvatoimet.
How did the shooter even get on the roof? I’ve been at several events for Trump and there is no way you can get anything going that close to him. I measured it on OnX 150.1 yards. This is complete negligence and incompetence or it was intentional. pic.twitter.com/dOHt3vsDx6
— Tim Kennedy (@TimKennedyMMA) July 14, 2024
Yhdysvaltain edustajainhuoneen tutkintakomitea on aloittanut tutkinnan Trumpin salamurhayrityksestä.
Muutos 14.7 klo 18.48. Poistettu Assets Magazinen väite Crooksin taustasta.
SUOMEN UUTISET