Suomi, Yhdysvallat ja Kanada tiivistävät jäänmurtajayhteistyötään ICE Pact -kumppanuudella, jonka uskotaan tuovan Suomeen uusia työpaikkoja telakoille ja laivavarusteiden valmistajille.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio kommentoi tänään julkistettua jäämurtajayhteistyötä:
– Voimme olla iloisia saavutetusta yhteisymmärryksestä Yhdysvaltojen ja Kanadan kanssa. Suomi tavoittelee merkittävää jäänmurtajavientiä Pohjois-Amerikkaan.
Nato-jäsenyys avaa ovia
Tavio kertoo, että jäänmurtajien vienti Yhdysvaltoihin oli esillä aikoinaan hävittäjähankintojen yhteydessä, mutta tuolloin ei tullut menestystä.
– Nyt Nato-jäsenyys ja Helsingin telakan siirtyminen kanadalaisomistukseen luovat nähdäkseni otollisen maaperän uusille mahdollisuuksille.
– Viime vuonna joka kahdeksas euro tavaraviennistä tuli Pohjois-Amerikasta, joten markkina-alueen merkitys on kasvussa ja hyvä niin, Tavio sanoo.
SUOMEN UUTISET