Parahin lukija, tottahan tiesit, että Yleisradio on osakeyhtiö, josta valtio omistaa vain 99,98 prosenttia. Pontevista pienosakkaista mainittakoon Raittiuden Ystävät, Svenska Folkpartiet i Finland ja Työväen Sivistysliitto. Oy:ssä ei virkatyöskennellä niin kuin virastossa. Sadat johtajat ja päälliköt tahkoavat Ylelle liikevaihtoa ja -tulosta. He tarvitsevat kuukausiliksan lisäksi bonuksen, kannustimen ja palkitsemisjärjestelmän.

Autonmyyjän provikka karttuu, jos kaarat käyvät kaupaksi. Onnistumisen mittaus on vaikeampaa julkisessa palvelussa, jonka ylenpalttinen rahoitus pulppuaa aina samasta lähteestä.

Yle-päällystö paaluttaa palkintojaan esimerkiksi “aktiivisten asiakkaiden” määrällä. Se ei tarkoita katsojalukuja. Aktiivisuus suhteutuu “tuloskorteissa” Yle Tunnusten vierailutiheyteen ja -aikaan. Palkitsevinta on nuoremman kuluttajan “viikkotavoittavuus”.

Areenan kirjautumispakko tarkentaa töllöttämisen kohderyhmiin. Verorahoitteinen kasvuyritys kahmii markkinaosuutta, sata prosenttia on ihan mahdollinen visio. Kotimaiset kilpailijat ovat harvassa ja kanttuvei. Kaikkien kaupallisten tv- ja radiokanavien mainostulot ovat murusia verrattuna Vallan Vahtikoiran kukkuraiseen kuppiin.

Yleläisen propagandan avainsana on “monimuotoisuus”. Tiedotusvälineitä ei todellakaan ole monia, mutta se ainokainen monimuotoilee itseymmärrystään. Johdon palkitsemiseenkin vaikuttaa “sisältöjen diversiteetti”.

Työkalupakki täydentyy kohta tekoälyllä. Yleisradio korjaa antidiversiot ja epämonimuotoisuuden. Ajatusrikokset painuvat unhon yöhön. Suomalaiset ovat jo valmiiksi uskomattoman yle-uskovaista kansaa. Enemmistö oikeasti uskoo, että koronasta, Trumpista, brexitistä, sateenkaaresta, ilmastonmuutoksesta, supisuomalaisten rasismista ja tulevaisuuden apokalypseistä on olemassa jokin Oikea Tieto! Sen äärelle pääsee kirjautuja, joka luovuttaa Yleisradio Oy:lle nimensä, sähköpostiosoitteensa, ikänsä, sijaintinsa ja sukupuolensa.

Teemu Keskisarja