

LEHTIKUVA
Purra: Hallitus haluaa turvata laittomasti maassa olevien palvelut – toisin kuin suomalaisten
Eduskunta keskusteli tänään hallituksen esityksestä, jolla laittomasti maassa olevien terveydenhuoltopalveluita laajennettaisiin koskemaan myös ei-kiireellistä hoitoa. Perussuomalaiset pitää esitystä täysin vastuuttomana ja kokee, että esitys vain lisää haitallista maahanmuuttoa Suomeen.
– Voisiko mitenkään ajatella, että hallituksen energia sotepuolella menisi yksinomaan ja kokonaan valtavien ongelmien ratkomiseen eikä esimerkiksi laittomasti maassa olevien terveyspalveluiden lisäämiseen? Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kysyy.
Oma kansa ei pääse lääkäriin ajoissa
Purra kokee, että samaan aikaan kun terveydenhuolto kärsii valtavasta tekijäpulasta ja suomalaisten palvelut ovat kriisissä, hallitus on parantamassa laittomasti maassa olevien palveluita.
– Voitteko käsittää tätä hallituksen vastuuttomuutta! Laittomasti maassa olevien pitää päästä sujuvasti hoitoon, toisin kuin suomalaisen, haluaa hallitus. Oma kansalainen ei pääse lääkärille ajoissa, hoitotakuu ei toteudu, koko järjestelmä sakkaa, lakonuhka päällä, hoitajia ei ole, mutta hallitus haluaa laittomasti maassa oleville lisää oikeuksia, Purra lataa.
”Hallitus rapauttanut koko erottelun”
Vihreät moittivat salikeskustelussa perussuomalaista politiikkaa kylmäksi ja muistuttivat, ettei paperittomuus ole välttämättä pysyvää, vaan tilanne voi muuttua nopeasti. Tämän Purra kyllä myöntää, sillä hallitus pyrkii jatkuvasti helpottamaan oleskelulupien saantia jopa laittomasti maassa olevien kohdalla.
– Todellakin. Hallitus nimenomaan on itse rapauttanut koko erottelun sallimalla laittomasti maassa oleville samat oikeudet kuin laillisen oleskeluoikeuden omistajille. Tai käytännössä jopa paremmat, Purra huomauttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lakonuhka hoitoonpääsy kriisi hoitotakuu hoitajapula suomalaiset haittamaahanmuutto palvelut laittomasti maassa olevat oleskelulupa Riikka Purra Terveydenhuolto vihreät perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eduskunnan syyskausi alkoi hallituksen esittämillä maahantulon helpotuksilla – perussuomalaisilta täystyrmäys: ”Umpihullu ajatus”

“I’m 17 and I can prove it” – hallitus haluaa lisää ankkurilapsia

Hallitus murentaa loputkin turvapaikkajärjestelmästä – haitallista maahanmuuttoa lisääviä esityksiä tuodaan kuin takaovesta

Suomen Perustan tutkimus osoittaa: Maahanmuutto rasittaa entistä enemmän Suomen kuntien taloutta

Halla-aho: Maan johdon pitäisi näyttää, että se on omien kansalaistensa asialla eikä jollakin muulla asialla

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet poistettava Suomesta – ”Laittomasti maassa olevia ei tule palkita lain rikkomisesta”

Hallitus esittää laittomasti maassa olevien terveydenhuoltoa lakiin – ”Sen kun vain lampsii erikoissairaanhoidon päivystykseen”

SDP teki takinkäännön Suomen ennätyksen – vastusti hoitajien pakkotyölakeja vuonna 2007, nyt itse sorvaa niitä

Hallitus esittää kiireetöntä hoitoa laittomasti maassa oleskeleville – Junnila: Paperittomille paluulippu palveluiden sijaan
Viikon suosituimmat

Riikka Purra: ”Miksi Yle valehtelee?”
Yleisradion toimitus menee välittömästi epäkuntoon kaikesta puheesta, jossa mainitaan väestöpohjan muutokset. Yleisradion mielestä sen toimituksella on toisten ihmisten puolesta oikeus päättää, mitä demografisista muutoksista tilastotietojen perusteella puhuva henkilö tarkoittaa.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Pääkaupunkiseudun ongelmat valuvat maakuntiin – silminnäkijä kertoo Jyväskylän nuorisokahakasta: ”Aivan sairasta touhua, mitä ei uskoisi tapahtuvan Suomessa”
Silminnäkijähavaintojen mukaan maahanmuuttajataustaisten miesten väitetään käyneen nuorten kimppuun Jyväskylän satama-alueella viime viikonloppuna.

Kun kepun Kaikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomeen ei kaivata ”pummeja ja rikollisia” maahanmuuttajia – Yleä ei voinut vähempää kiinnostaa
Yleisradio suhtautuu joustavasti asioiden ja tapahtumien totuudenmukaiseen kuvaukseen, minkä lisäksi Yle soveltaa kaksia eri sääntöjä siihen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista saa puhua: keskustalainen saa Ylen alustoilla lausua sellaista, mikä perussuomalaisen sanomana saa aikaan pöyristymisefektin.

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä
Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

Vigelius ja Honkasalo ottavat yhteen karkotuksista: ”Vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi”
Kansanedustajat Joakim Vigelius (ps.) ja Veronika Honkasalo (vas.) kiistelevät suhtautumisesta ulkomaalaisten rikollisten karkotuksiin. Vigeliuksen mukaan "vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi".

Yle hehkutti, kun Marinin hallitus etsi säästöjä mutta lisäsi menoja 900 miljoonalla – nyt talouspolitiikan uutisoinnin sävy on vaihtunut toisenlaiseksi
Yleisradion talousuutisissa ja -kommenteissa ääneen pääsevät usein veronalennusten kriitikot ja sopeutusten vastustajat. Samaan aikaan journalistista kritiikkiä vasemmisto-opposition talouslinjauksia kohtaan Ylellä ei juuri ole.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

USA:ssa woke-ideologia on jo menettänyt voimansa – Suomessa kuuluu vielä viimeisiä kuolinkorahduksia
Yhdysvalloissa woke-ideologia on jo menettänyt voimansa. Tämä on pitkälti Trumpin ansiota, koska hän on presidenttikautensa alusta asti pyrkinyt kitkemään woke-hullutuksia ja "positiivista erityiskohtelua" pois valtionhallinnosta ja yliopistoista. Suomessa tiedostavat poliitikot ja toimittajat jaksavat vielä pöyristyä "vääristä" sanoista.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.