

Uutisgrafiikkaa Dagens Nyheterin sivuilta. Kolme vuotta sitten yhteensä 36 prosenttia halusi vähemmän maahanmuuttajia, nyt määrä on 60 prosenttia. / Dagens Nyheter, SU
Avoimien ovien aika alkaa Ruotsissa olla takana – 60 % kansalaisista haluaa vähemmän pakolaisia, demarit esittävät tiukennuksia pakon edessä
Kansalaisten mieli on alkanut muuttua jo pitkään kovan pakolaistulvan alla olleessa Ruotsissa. Dagens Nyheter -lehden teettämän mielipidemittauksen mukaan kuusi kymmenestä ruotsalaisesta on sitä mieltä, että maan pitäisi ottaa nykyistä vähemmän pakolaisia.
Peräti 41 % on sitä mieltä, että pakolaisia pitäisi ottaa huomattavasti nykyistä vähemmän, kun taas 19 % valitsi vaihtoehdon ”jonkin verran nykyistä vähemmän”. Vain 12 % on sitä mieltä, että Ruotsin tulisi ottaa nykyistä enemmän pakolaisia.
– Kyseessä on dramaattinen muutos, toteaa Dagens Nyheterin haastattelema Göteborgin yliopiston valtiotieteen professori Marie Demker.
Aiempi vastaava tutkimus toteutettiin helmikuussa 2015 ennen suurta turvapaikanhakijakriisiä, joten kansalaisten mielipiteiden muuttuminen on aivan ymmärrettävää. Vielä tuolloin 26 % ruotsalaisista halusi lisää pakolaisia, ja vain 36 % halusi vähentää pakolaisten vastaanottoa.
Tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa haluavien osuus on siis kolmessa vuodessa kasvanut reilusta kolmasosasta lähes kahteen kolmasosaan.
Kaikesta huolimatta lähes puolet (44 %) ruotsalaisista on yhä sitä mieltä, että maahanmuutto on Ruotsille pääosin hyväksi. Kolme vuotta sitten näin ajatteli peräti 63 % vastaajista. Samalla aikavälillä niiden määrä, joiden mielestä maahanmuutto on Ruotsille pääosin huono asia on noussut 13:sta 31 prosenttiin.
Erityisen kyllästyneitä pakolaistulvaan ovat maltillisen kokoomuksen äänestäjät, joista peräti 78 % on sitä mieltä, että Ruotsin pitäisi ottaa vastaan vähemmän tulijoita.
Tämä on mielenkiintoinen asetelma, sillä kannatustaan lisänneet ruotsidemokraatit kamppailevat toiseksi suurimman puolueen asemasta kokoomuksen kanssa.
Ruotsissa järjestetään eduskuntavaalit 9. syyskuuta. Kuten Suomen Uutiset aiemmin kertoi, maahanmuutosta on tulossa syksyn vaalien tärkein kysymys.
Halusivat demarit kiristyksiä tai eivät, heidän on nyt sellaisia esitettävä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Riikka Purra: ”Miksi Yle valehtelee?”
Yleisradion toimitus menee välittömästi epäkuntoon kaikesta puheesta, jossa mainitaan väestöpohjan muutokset. Yleisradion mielestä sen toimituksella on toisten ihmisten puolesta oikeus päättää, mitä demografisista muutoksista tilastotietojen perusteella puhuva henkilö tarkoittaa.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Pääkaupunkiseudun ongelmat valuvat maakuntiin – silminnäkijä kertoo Jyväskylän nuorisokahakasta: ”Aivan sairasta touhua, mitä ei uskoisi tapahtuvan Suomessa”
Silminnäkijähavaintojen mukaan maahanmuuttajataustaisten miesten väitetään käyneen nuorten kimppuun Jyväskylän satama-alueella viime viikonloppuna.

Kun kepun Kaikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomeen ei kaivata ”pummeja ja rikollisia” maahanmuuttajia – Yleä ei voinut vähempää kiinnostaa
Yleisradio suhtautuu joustavasti asioiden ja tapahtumien totuudenmukaiseen kuvaukseen, minkä lisäksi Yle soveltaa kaksia eri sääntöjä siihen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista saa puhua: keskustalainen saa Ylen alustoilla lausua sellaista, mikä perussuomalaisen sanomana saa aikaan pöyristymisefektin.

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä
Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

Vigelius ja Honkasalo ottavat yhteen karkotuksista: ”Vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi”
Kansanedustajat Joakim Vigelius (ps.) ja Veronika Honkasalo (vas.) kiistelevät suhtautumisesta ulkomaalaisten rikollisten karkotuksiin. Vigeliuksen mukaan "vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi".

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Yle hehkutti, kun Marinin hallitus etsi säästöjä mutta lisäsi menoja 900 miljoonalla – nyt talouspolitiikan uutisoinnin sävy on vaihtunut toisenlaiseksi
Yleisradion talousuutisissa ja -kommenteissa ääneen pääsevät usein veronalennusten kriitikot ja sopeutusten vastustajat. Samaan aikaan journalistista kritiikkiä vasemmisto-opposition talouslinjauksia kohtaan Ylellä ei juuri ole.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Perussuomalaiset ja Veronika Honkasalo ottivat jälleen kiivaasti yhteen eduskunnassa – Vigelius: ’’Vasemmisto vastustanut liki kaikkia maahanmuuton kiristyksiä’’
Tiistaina eduskunnan täysistunnossa vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo ja useat perussuomalaiset kansanedustajat ottivat kiivaasti yhteen. Keskustelu koski hallituksen esitystä, jolla kiristettäisiin pysyvien oleskelulupien ehtoja.